Uusi valta ottaa paikan
21 - 23. heinäkuuta vuonna 1940 järjestettiin "vaalit" Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Stalin oli puolueensa puhdistukseksi järjestetyissä noitavainoissa tappanut niin paljon kommunisteja, että hänellä oli vaikeuksia löytää tarvittavia paikantäyttäjiä. Aivan kuin silmänlumeeksi pääsi uuteen eduskuntaan muutamia kansallismielisiä henkilöitä, joilla tosin ei ollut mitään sananvaltaa, kuten ei ollut koko eduskunnallakaan. Lopuksi, 5. elokuuta oli Neuvostoliiton Korkein Neuvoston erittäin anteliaasti suostunut ojentamaan suojaavan siipensä Viron, Latvian ja Liettuan ylitse. Näin hävisivät kolme riippumatonta, suhteellisen vaurasta ja sivistynyttä valtiota Euroopan kartalta.
"Ilosanoma" Viron kansalle. Korokkeella on äskettäin Moskovasta saapunut Johannes Vares.
Koko sitä farssia johdettiin ei suinkaan hallituksen päämajasta Toompealta, kuten tämä olisi luonnollista, vaan Neuvostoliiton suurlähetystöstä Pikk-kadulla. Sieltä saivat uuden neuvostotasavallan johtohenkilöt ohjeensa, jonka mukaan heidän piti käyttäytyä. Kaikki nukkehallituksen omat ehdotukset hylättiin jyrkästi kommunististen vallanpitäjien puolesta. Kuitenkaan ei unohdettu missään vaiheessa vakuuttamasta, että kaikki tapahtuu kansan hyvinvoinnin puolesta ja kansan tahdosta.
"Kiitos, setä Johannes, että möit Viron kommunisteille!"
Suurinta onnea ja hyvinvointia täytyi tuottaa tästä lähtien rakastettujen N-liiton johtajien kuvien esitteleminen laitosten seinillä. Samassa käskettiin välttää paikallisten taitelijoiden maalaamia kuvia, eli "massatuotantoa". Miksi? Ilmeisesti paikallisiin taitelijoihin ei ollut luottamista, vaan täytyi turvautua N-liiton lankkumaalarien "taiteeseen".
Ammatiyhdistykset ja laitokset - koristakaa seinänne vain laatukuvilla!
Viime aikoina ovat monet laitokset hankkineet itselleen Neuvostoliiton Johtajien kuvia. Hyvät valokuvat, sekä tunnettujen taitelijoiden kuvien jäljennökset sopivat hyvin seinien koristamiseksi. Valitettavasti muutamat laitokset, tehtaat ja ammattiyhdistykset ovat hankkineet kalliilla hinnalla huonoja kopioita, jotka eivät ole kelvollisia seinille ripustamiseksi.
Suosittelemme tästä lähtien ennen kuvien ostamista turvautua asiantuntijoiden apuun välttääkseen rahan tuhlaamista huonoihin kuviin. Erityisesti täytyy välttää paikallisten taitelijoiden maalamien kuvien ostamista.
Poliittinen sanakirja. Sisältö: Puolueen historia, Kansainvälinen politiikka, Talouselämä, Neuvostoliiton historia, Filosofia, Venäjän kirjallisuus, Neuvostoliiton johtajien elämänkerrat jne.
Yhtä oleellinen oli uusien kirjojen ostaminen kotikirjaston "koristamiseksi". Ei ole todennäköistä, että yksikään virolainen niitä edes aukaisi lukemisesta puhumattakaan.
Ns. "ensimmäisten vapaiden vaalien" tuloksena valittiin eduskunnan uusi kokoonpano, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli Viron liittäminen Neuvostoliittoon. Kansan "vapaa tahto" saavutettiin menetelmillä, joita jopa inkvisition isäksi mainittu Tomás de Torquemada itse olisi hävennyt. Väkivallalla ja uhkauksilla äänestyspaikoille pakotettujen kansalaisten käskettiin kirjoittaa nimensä luetteloon, joka sitten myöhemmin esitettiin koti-ja ulkomaisessa lehdistössä kansan yksimielisena tahtona luopua tasavallan itsenäisyydestä. Tämä tapahtuma antoi N. Liiton ulkoasiainministeri V. Molotoville syyn ylpeillä Korkeimman Neuvoston kokouksessa 1. elokuuta 1940.: "Meillä on ollut pientä edistystä, mutta emme aio tyytyä siihen, mitä olemme jo saavuttaneet ... saavutamme uusia ja entistä maineekkaampia tuloksia Neuvostoliiton hyväksi." Valehtelija nimittää valhetta ja petosta mainekkaaksi toiminnaksi! Mutta tämä on loppujen lopuksi niin ominaista Neuvostoliitolle! Molotov jatkaa demagoogista pötyänsä: "Uudet neuvostoystävälliset hallitukset Virossa, Latviassa ja Liettuassa ovat järjestäneet vapaat ja demokraattiset vaalit, joissa kansa äänesti innostuneena edustajiensa puolesta." "Pravda", 2. elokuuta. 1940.
Johannes Vares-Barbarus puhujakorokkeella. Viron tasavallan vaakuna on näköjään jo vaihtunut.
Laillinen hallitus oli näinollen kaadettu ja korvattu Moskovalle kuuliaisella nukkehallituksella gynekologin ja varsin tuntemattoman runoilijan Johannes Varesen (kirjailijanimellä Barbarus) johdolla. Nämä 21. heinäkuun vaalit olivat kuitenkin niin räikeästi väärennetyt, ettei tätä tarkoitusta varten kokoontuneen Edustajainhuoneen päätöksiä voi yksikään tervejärkinen ihminen vapaaehtoisesti pitää laillisina. Tämä ei onnistunut myöskään Moskovalle myötämielisiltä lännen poliitikoilta koko puolen vuosisadan kestäneen miehityksen aikana, vaikka niiden joukossa löytyi riittävän paljon vaaleanpunaisia ja punertavia poliitikkoja, jotka sitä olisivat halunneet.
Uuden hallituksen julistus laillisen hallituksen lopettamisesta
Uuden hallituksen ensimmäinen huolenaihe oli poistaa tähänastinen laillinen hallitus.
Vaikka nimensä mukaan Viron tasavallan Edustajainhuone, joka kokoontui sinä kohtalokkaana päivänä Toompealla ja valtiomme Viron Neuvostotasavallaksi julisti, oli se kuitenkin vaan ilman oikeudellisia valtuuksia oleva marionettien joukko, joka oli kuuliaisena pakotettu täyttämään Moskovan käskyt. Tietenkään ei ollut uuden pääministerin Johannes Varesen hallituksella mitään roolia uuden liittotasavallan hallinnossa. Samalla lailla kuin Stalin oli tuhonnut hänelle tarpeettomat liiaksi aatteelliset kommunistit, loppui myös Baltian valtioiden kansallismielisten hallitusten aika. Jää vain arvailun varaan, milloin he tajusivat, että kaikki se, mitä Moskova oli yhteensä puhunut ja luvannut, oli vaan räikeä valhe. Tämän salaisuuden he veivät varsin pian mukanaan hautaan. Vain muutama henkilö J. Varesen hallituksesta säilyi hengissä. Muiden kuolemia (lue: teloituksia) ympäröi salaisuus. Toivottavasti ehtivät he ennen silmiensä lopullista sulkeutumista laulaa Kansainvälistä.
Vaikka nimensä mukaan Viron tasavallan Edustajainhuone, joka kokoontui sinä kohtalokkaana päivänä Toompealla ja valtiomme Viron Neuvostotasavallaksi julisti, oli se kuitenkin vaan ilman oikeudellisia valtuuksia oleva marionettien joukko, joka oli kuuliaisena pakotettu täyttämään Moskovan käskyt. Tietenkään ei ollut uuden pääministerin Johannes Varesen hallituksella mitään roolia uuden liittotasavallan hallinnossa. Samalla lailla kuin Stalin oli tuhonnut hänelle tarpeettomat liiaksi aatteelliset kommunistit, loppui myös Baltian valtioiden kansallismielisten hallitusten aika. Jää vain arvailun varaan, milloin he tajusivat, että kaikki se, mitä Moskova oli yhteensä puhunut ja luvannut, oli vaan räikeä valhe. Tämän salaisuuden he veivät varsin pian mukanaan hautaan. Vain muutama henkilö J. Varesen hallituksesta säilyi hengissä. Muiden kuolemia (lue: teloituksia) ympäröi salaisuus. Toivottavasti ehtivät he ennen silmiensä lopullista sulkeutumista laulaa Kansainvälistä.
Moskovan 21. kesäkuuta 1940 määrämä Viron tasavallan nukkehallitus. Eturivissa istuvat vasemmalta maatalousministeri Aleksander Jöeäär, ulkoministeri Nigol Andresen, sisäministeri Maksim Unt (ammuttiin Venäjällä 30.7.1941), pääministeri Johannes Vares (suoritti itsemurhan 29.11.1946), apulaispääministeri Hans Kruus, talousministeri Juhan Nihtig (kuoli Venäjällä Sverdlovskin alueella 19.10.1942), ja armeijan johtaja kenraali-majuri Gustav Jonson (kuoli 15.11.1942 Tsheljabinskin vankileirillä), takarivissä vasemmalta valtiontalouden apulaistarkastaja Heino Ahven, oikeuskansleri Anton Palvadre (kuoli 16.1.1942 Sosvan vankileirillä), oikeusministeri Boris Sepp (kuoli 24.11.1941 Gorkin vankileirillä), liikenneministeri Orest Kärm (teloitettiin saksalaisten toimeesta 1942), sotaministeri Tönis Rotberg (kuoli 24.7.1953 Irkutskin alueella Taishetin vankileirillä), opetusministeri Johannes Semper, sosiaaliministeri Neeme Ruus (teloitettiin saksalaiste toimeesta 2.6.1942) hallitusneuvos Johannes Klesment ja valtionsihteeri Karl Terras (kuoli 25.6 1942 Kirovin vankilassa). Moskovalla on kadehdittava taito välttyä valtiollisten eläkkeiden maksamiselta.
Miehitysjoukkojen edustajien valvovan silmän alla tapahtui 21. - 23. heinäkuuta vuonna 1940 Edustajainhuoneen kokous, jossa päätettiin tuhota Viron itsenäisyys. Siltä varalta, jos vastavalitut (nimetyt) jäsenet eivät olisi riittävän päätöskykyisiä, salissa on myös lukuisia Neuvostoliiton armeijan edustajia
Viron tasavallan laillisen hallituksen jäsenten kohtalo oli arvattavissa. Jo ennen kesäkuussa tapahtunutta yleistä karkoitusta NKVD (KGB-n edelläkävijä) pidätti suuremman osan niistä ja teloitti paikan päällä, tai lähetti vankileireille.
Otto Strandman - pääministeri ja valtionpäämies vuosina 1919. ja 1929./30. Saanut vuonna 1940. kutsun ilmestyä NKVD-n, ampui itsensä.
Oli jäänyt esittää vielä spektaakkelin viimeinen osa - Viron itsenäisyyden lopullinen hävittäminen. Hyvin koulutettujen käsikirjoittajien johdolla tämäkin edesottamus onnistui loistavasti. Maailman, tai ainakin Euroopan oli käsiteltävä, että tämä kaikki tapahtui viron kansan tahdosta, joka palasi innosta luopua itsenäisyydestä ja liittyä N-liiton "vapaiden ja onnellisten" kansalaisten perheeseen. Paikallisen väestön kanssa oli pieniä ongelmia, sillä se ei pystynyt mitenkään käsittämään, että vapaudesta luopuminen on parasta, mitä sille voisi tapahtua. Mutta myös siihen keksittiin ratkaisu. Olihan Paldiskissa lukuisia Venäjältä saapuneita työläisiä, joita kelpasi esittää viron työläisinä. Niiden lisäksi puettiin muutama sata sotilasta siviilivaatteisiin ja hurraava viron työväki olikin olemassa. Jotta tulevat polvet käsittäisivät asian paremmin, käytettiin aivan yksinkertaista kuvayhdistelmaa, johon pystyy joka tavallinen kylävalokuvaajakin ja jonka tuloksena koko Vapauden aukio täyttyi aivan kuin taikasauvan iskusta mahtavalla väkijoukolla.
Viron tasavalta oli tuhottava kansan muistista ja sydämestä. Tunnetuimmat valtion virkamiehet pidätettiin heti miehityksen jälkeen ja teloitettiin joko paikan päällä tai lähetettiin perheineen Venäjälle, jonne he kärsimysten jälkeen jättivät henkensä. Näiden joukossa oli luonnollisesti ensisijaisesti presidentti Konstantin Päts, entinen valtionhoitaja Jaan Tõnisson sekä armeijan ylipäällikkö Johan Laidoner, vain muutamia merkkihenkilöitä mainitakseen. Viron kansalliset varat ja yritykset kansallistettiin, kansallinen valuutta vaihto venäläisiin rupliin, Viron Tiedeakatemia ja kustantamot suljettiin. Jopa kellonaikakin muutettiin Moskovassa voimassa olevaksi, koska neuvostovalta oli päättänyt, että Neuvostoliitossa luonnonlait eivät päde.
Ehkä hieman lohduttaa tieto, että juuri samanlainen kohtalo odotti Viron aktiivisia kommunisteja, jotka olivat muuttuneet tarpeettomiksi Josif Stalinille. Totta, niitä ei lähetetty Siperiaan, vaan teloitettiin lyhyen oikeudellisen farssin jälkeen. Näin he saivat itsekin olla osallisia siinä murhenäytelmässä, jota he Viron valtiota varten aktiivisesti auttoivat valmistella.
Marie Under "Joulutervehdys"
1941. Stockholm
(vapaasti suomennettuna)
Jaan Tõnisson (VR III/1.) - oli usein pääministeri ja valtionpäämies. Pidätettiin vuonna 1940. Teloituspaikka ja -aika tuntematon.
Aado (Ado) Birk - pääministeri ja ulkoministeri kahdessa hallituksessa. Kuoli vuonna 1942 Sosvan vankileirillä ennen kuolemantuomion täyteenpanoa.
Ants Piip - pääministeri ja valtionpäämies, ulkoministeri monessa hallituksessa. Kuoli vuonna 1941 Permin vankileirillä.
Juhan Kukk - valtionpäämies, monessa hallituksessa valtiovarain- ja talousministeri. Kuoli vuonna 1945 vankileirillä.
Friedrich Akel - valtionpäämies ja ulkoministeri. Murhattiin vuonna 1941 Tallinnassa.
Jüri Jaakson - valtionpäämies, Viron pankin presidentti. Murhattiin vuonna 1942 Sosvan vankileirillä.
Jaan Teemant - monikertainen valtionpäämies. Pidätettiin vuonna 1940. Todennäköisesti murhattiin Tallinnassa vuonna 1941.
Kaarel Eenpalu - valtionpäämies, sisä- ja pääministeri. Kuoli vuonna 1942 Vjatkan vankileirillä.
August Rei - valtionpäämies, ulkoministeri, Viron lähettiläs Moskovassa. Pakeni Ruotsiin, jossa kuoli vuonna 1963.
Aado (Ado) Birk - pääministeri ja ulkoministeri kahdessa hallituksessa. Kuoli vuonna 1942 Sosvan vankileirillä ennen kuolemantuomion täyteenpanoa.
Ants Piip - pääministeri ja valtionpäämies, ulkoministeri monessa hallituksessa. Kuoli vuonna 1941 Permin vankileirillä.
Juhan Kukk - valtionpäämies, monessa hallituksessa valtiovarain- ja talousministeri. Kuoli vuonna 1945 vankileirillä.
Friedrich Akel - valtionpäämies ja ulkoministeri. Murhattiin vuonna 1941 Tallinnassa.
Jüri Jaakson - valtionpäämies, Viron pankin presidentti. Murhattiin vuonna 1942 Sosvan vankileirillä.
Jaan Teemant - monikertainen valtionpäämies. Pidätettiin vuonna 1940. Todennäköisesti murhattiin Tallinnassa vuonna 1941.
Kaarel Eenpalu - valtionpäämies, sisä- ja pääministeri. Kuoli vuonna 1942 Vjatkan vankileirillä.
August Rei - valtionpäämies, ulkoministeri, Viron lähettiläs Moskovassa. Pakeni Ruotsiin, jossa kuoli vuonna 1963.
Johan Laidoner
- karkoitettiin 19. heinäkuuta 1940 vaimonsa kanssa Venäjälle. Kuoli 13. maaliskuuta 1953 Vladimirin vankilassa.
Konstantin Päts - pidätettiin 30. heinäkuuta 1940 Kloostrimetsan maatalossa ja karkoitettiin Venäjälle. Kuoli Venäjällä Kalininin Psykologisessa sairaalassa 18. tammikuuta 1956.
Murhattuja valtionmiehiä: http://www.hot.ee/lvpfoto/hav.htm
Konstantin Päts - pidätettiin 30. heinäkuuta 1940 Kloostrimetsan maatalossa ja karkoitettiin Venäjälle. Kuoli Venäjällä Kalininin Psykologisessa sairaalassa 18. tammikuuta 1956.
Murhattuja valtionmiehiä: http://www.hot.ee/lvpfoto/hav.htm
Oli jäänyt esittää vielä spektaakkelin viimeinen osa - Viron itsenäisyyden lopullinen hävittäminen. Hyvin koulutettujen käsikirjoittajien johdolla tämäkin edesottamus onnistui loistavasti. Maailman, tai ainakin Euroopan oli käsiteltävä, että tämä kaikki tapahtui viron kansan tahdosta, joka palasi innosta luopua itsenäisyydestä ja liittyä N-liiton "vapaiden ja onnellisten" kansalaisten perheeseen. Paikallisen väestön kanssa oli pieniä ongelmia, sillä se ei pystynyt mitenkään käsittämään, että vapaudesta luopuminen on parasta, mitä sille voisi tapahtua. Mutta myös siihen keksittiin ratkaisu. Olihan Paldiskissa lukuisia Venäjältä saapuneita työläisiä, joita kelpasi esittää viron työläisinä. Niiden lisäksi puettiin muutama sata sotilasta siviilivaatteisiin ja hurraava viron työväki olikin olemassa. Jotta tulevat polvet käsittäisivät asian paremmin, käytettiin aivan yksinkertaista kuvayhdistelmaa, johon pystyy joka tavallinen kylävalokuvaajakin ja jonka tuloksena koko Vapauden aukio täyttyi aivan kuin taikasauvan iskusta mahtavalla väkijoukolla.
"Viron kansan vapaata tahtoa" ilmaisivat myös Paldiskista Tallinnaan kuljetetut miehitysjoukkojen mukana venäläiset rakentajat
Puoliksi väkisin kootut "mielenosoittajat" valmistautuvat esittelemään kansan "vapaata tahtoa"
"Vaadimme Viron liittymistä Neuvostoliittoon!"
Tietenkin täytyi kansan "vapaan tahdon" näkyä sekä katukuvassa ...
... että myös taiteessa, jossa punaista maalia ei säästelty
Lörpöttelijat eli agitaattorit pitivät puheita ...
... ja sitten komennettiin kansa Kadriorgiin presidentin palatsin luo. Varmuuden vuoksi ovat turvana neuvostoliittolaiset panssarivaunut. Erikoista intoa ihmisten kasvoilta ei kuvastu.
Ylivoiman edessä laillisen presidentin, Konstantin Pätsin oli nimitettava valtaan uusi hallitus.
Vain vuosi oli kulunut keskenäisen avunannon sopimuksen solmimisesta, joka salli N-liiton pitää muutaman sotilastukikohdan Baltian valtioissa, kun Moskovan kommunistinen hallitus pani toimeen sanapattoisesti ja halpamaisesti vallankaappauksen demokraattisissa Baltian valtioissa.
Latvian ja Liettuan kohtalo oli suurin piirtein samanlainen, kuin Vironkin.
Punainen aurinko idästä nousee Viron ylle
Viron tasavallan olemassaolo päättyi, vaikka vasta äskettäin virkaan astunut uusi ulkoministeri Nigol Andresen oli ilmoittanut juhlallisesti 1. heinäkuuta 1940: "Viro pysyy edelleen suvereenisena tasavaltana. Sisäpoliittisesti ja sosiaalisesti väistämättä suurta muutosta kokeva Viro jää siitä huolimatta riippumattomaksi valtioksi, jonka itsenäisyys on taattu Neuvostoliiton taholta."
Ei jäänyt, kuin uskoa saattoikin. Itsenäisyyden tilalle tuli Neuvostoliiton elämänjärjestelmä, joka usein oli täysin sopimaton viron kansalle. Vaikka kommunistit näkivät paljon vaivaa uuden ideologian periaatteiden juurruttamisessa, kansa ei ottanut sitä omakseen loppuun asti. Vain pieni osa Moskovan kätyreistä piti sitä sopivana tavoitteidensa saavuttamisessa. Muuten, aivan samalla tavalla samankaltaiset kommunistien käskyläiset tervehtivät yhtä innostuneesti Viron tasavallan palauttamista vuonna 1992. Ensimmäisten nykyeduskuntamme kansanedustajien elämänkertoja lukiessa käy ilmi, että suurin osa niistä, joista on tullut vakuuttuneita demokraatteja, ovat entisiä yhtä vakuuttuneita kommunisteja. Värinvaihto näkyy sellaisten henkilöiden osalta olevan synnynnäinen ominaisuus.
Viron tasavallan silloista hallitusta on usein syytetty passiivisuudesta, sekä Viron luovuttamisesta ilman vastarintaa. Tietenkin olisi ollut mahdollista järjestää aseellinen vastarinta, sitä suuremmalla syyllä, että monet Viron armeijan johtokunnasta, sekä Viron entinen valtionpäämies Jaan Tönisson sitä suorastaan vaativat. Mutta sellainen askel olisi merkinnyt itsemurhaa. Vapaussodan aika, jolloin N.Venäjä oli heikko ja monen vihollisen ahdistama savijaloilla seisova jättiläinen, oli ohi. Jos Viron hallitus olisi valinnut aseellisen vastarinnan, on hyvinkin todennäköistä, ettei Viron valtiota, eikä mahdollisesti myös viron kansaa olisi enää olemassakaan. On jopa täysin uskottava, että Moskova suorastaan odotti sotilaallisia vastatoimia! Moskovan olisi helppo tuhota tämäkin pieni kansakunta, koska yksikään valtio ei edes sekautunut Baltian miehitykseen, eikä Moskovan toimenpiteisiin yleensä, vaikka tekemistä oli Kansainliittoon kuuluvien valtioiden kanssa.
Pienien kansojen kärsimykset eivät ole koskaan liikuttanut Moskovaa. Muistutamme, että esimerkiksi tshetsheenien karkoittaminen heidän historiallisesta elinpaikastaan tapahtui vain yhdessä vuorokaudessa 23. helmikuuta 1944. Tämä salamannopea toimenpide ei muistuttanut lainkaan muuten niin tavallista Moskovan saamattomuutta. Ja samassa on kommunistisella medialla röyhkeyttä esiintyä ilmiselvillä valheilla! 7. lokakuuta 1939 kirjoitti N-liiton johtava sanomalehti Pravda: "Neuvostoliitto on varma, että pienien kansojen täytyy elää ja olla olemassa. N-liitto ottaa huomioon, sekä kunnioittaa kansoja, joiden valtiollinen järjestelmä on erilainen, kui Neuvostoliitossa."
Viron kansa on ollut riittävän rohkea puolustaessa kotimaatansa. Sen hän osoitti vuosina 1918 - 1920 pidetyssä Vapaussodassa. Syyskuussa ei olisi hän, saman sankarillisen hengen innostamana, epäröinyt ryhtyä taistelemaan vapauden puolesta. Mutta tällä kertaa kansainvälinen tilanne oli aivan toisenlainen, jonka tuloksena kaikenlainen aseellinen vastarinta olisi muuttunut täysin hyödyttömäksi kansalliseksi itsemurhaksi. Tämä olisi ollut hulluutta: koko maa olisi täyttynyt palavista ja savuavista raunioista. Kenties Moskova toivoi juuri niin käyvän.
Luonollisesti on nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, aivan toisenlaisissa olosuhteissa helppo takoa itselleen vasten rintaa ja vakuuttaa: jos minä olisin ollut paikalla, minä olisin käyttäytynyt aivan eri lailla. Niin, mutta miten? On helppo kerskua, kun ei tarvitse tehdä muuta, kuin suuria sanoja. Nämä arvostelijat tuovat esimerkiksi Suomen, joka empimättä ryhtyi taistelemaan vapautensa puolesta. Niin oli, mutta Suomi oli ja on asukasluvulta viisi kertaa suurempi, kuin Viro. Suomea ei voidu saartaa, kuten Viroa, joka oli jo käytännöllisesti katsoen saarrettu. Suomi säilytti yhteyden ulkomaihin, joka oli Viron tapauksessa mahdotonta. Kysykäämme itseltämme, kuinka kauan Viro olisi pystynyt pitämään puolensa ilman ulkoista apua. On täysin selvä, ettei sitä apua olisi herunnut.
Neuvostoliitto ei olsi luopunut vaatimuksistaan. Sitä vahvista näennäisen kauppasopimuksen solmimisen tekosyyllä Moskovaan kutsuttu Viron ulkoministerin Karl Selterin ja N-liiton Kansankomissarien Neuvoston puheenjohtajan Vjatsheslav Molotovin keskustelu, tai oikeastaan Molotovin monoloogi Moskovassa, josta on ollut puhetta näillä sivuilla.
Moskova
24.-25. syyskuuta 1939.
Ote pöytäkirjasta:
Molotov: Toistan, asialla on todella kiire. Tilanne vaatii pikaista ratkaisua. Me emme voi odottaa kauan. Suosittelen teitä toteuttamaan Neuvostoliiton vaatimukset, jotta estettäisiin voimakeinojen käyttö taholtamme. Älkää pakottako Neuvostoliittoa käyttämään voimaa saavuttaakseen tavoitteensa. Harkitkaa ehdotustamme, mutta älkääkä asettako odotuksia Englannille tai Saksalle. Englanti ei pysty toimimaan Itämerellä ja Saksa on sidottu sotatoimiin lännessä. Näin ollen kaikki toiveet ulkoiseen apuun ovat illuusiota. Voitte siis olla varma, että Neuvostoliitto tavalla tai toisella varmistaa oman turvallisuutensa. Jos ette suostu ehdotukseemme, Neuvostoliitto käyttää turvallisuutensa varmistamiseksi muita keinoja, saaden näin ollen tahtonsa läpi ilman Viron suostumusta.
Jos tämä ei ole uhkaus, niin mikä se sitten on? Entä hämäsikö Neuvostoliiton hallitus? Ei suinkaan. Seuraava asiakirja kertoo totuuden:
29. syyskuuta 1939
Erittäin salainen!
Kronstadt
1. Viron laivasto sijaitsee tukikohdissaan. Suomi ja Latvia eivät riko puolueettomuutta, niitä voidaan pitää edelleen puolueettomina.
2. Puna-armeija hyökkää Narvan linnoitetulle alueelle.
3. PBL tehtävänä on tuhota Viron laivasto, murskata Tallinnan ja Kundan merivoimien tukikohdat, estää sotalaivojen pääsy Suomenlahdelle, tukea joukkojemme etenemistä sekä valmistella Tallinnan linnoitettujen alueiden haltuunotto.
4. Sodan puhjettua PBL Sota-ilmavoimien tehtävänä on havaita ja tuhota Viron alukset, pommittaa vihollisen sotajoukkoja ja linnoituksia Narvan kannaksen sekä rautateiden ja Suomenlahden välisellä alueella 30 km syvyyteen hyökkävistä sotajoukoista; tuhota lentokoneet; pommittaa rakennuksia Rakveren ja Kundan lentokentillä, murskata Sondaa ja Rakveren lentokenttää yhdistävä rautatieristeys; tuhota Tallinnan alueella ja siitä länteen Viron rannikolla ja saarilla sijaitsevat puolustusasemat, estää miinakenttien rakentaminen Tallinnan alueella, suojella laivastomme tukikohtia vihollisen ilmaiskuilta sekä estää vihollisen lentokoneiden läpimurto Kingissepan ja Torman suuntaan ja eteneminen pitkin Suomenlahden rantaviivaa kohti Leningradia.
Oltava valmis:
a) tukemaan maihinnousujoukkojen rantautumista (Suomenlahden) etelärannikolla;
b) antamaan isku Suomenlahdella toimiville vihollisen aluksille;
c) tukea erikoisprikaatin aluksia;
5. Kevyiden taistelualusten osastolla, jonka käytettäväksi luovutetaan pikavartioveneiden divisioona, on sodan puhjetessa avattava tykkituli Kundan sataman sotilaallisten kohteiden sekä meritukikohtien suojarakennuksien tuhoamiseksi; 11. ampumadivisioonan vaatiessa tukemaan tykkitulella maavoimien etenemistä sivustoilla; suojaamaan tykkitulella rannikkovesillä toimivia aluksia vihollisen mahdollisia vedenalaisia hyökkäyksiä vastaan; samoin on estettävä vihollisen toimeet Tallinnan alueella [miina] esteiden rakentamisessa.
6. Maihinnousuoperaatiosuunnitelman päälliköllä on oltava sodan puhjetessa valmis kolmen erikoisampumapataljoonan voimin maihinnousuun Narva joen ja Kundan alueella,
7. Länsilinnoituksien alueella on sodan alkaessa oltava taisteluvalmis 17. rautatietykistö 200 asemassa ja 12. rautatietykistö Ust-Luugassa, tukeakseen tykistötulella 11. ampumadivisioonan hyökkäystä ja estää vihollisen mahdolliset hyökkäykset, jotka estäisivät maihinnousujoukkojen lastausta ja merelle lähtöä sovitusta tukikohdasta.
8. Erikoisprikaatin, jonka käyttöön myönnetään tarvittava kalusto, täytyy sodan puhjetessa järjestää sekä vihollisen sukellusveneiden tuhoaminen, että miina- ja torpedotorjunta-alusten jatkuva partiointitoiminta Narvan lahdella ja saaristoalueella enintään 60. pituuspiirille asti.
9. Sukellusveneiden 3. prikaatin on 1939. 29. syyskuuta aamusta lähtien ryhmityttävä asemiin kattaakseen PBL toimintaa Suomen luotojen suunnalla; merkin "Tulivuori" saatuaan tuhota kaikki Suomenlahdelle saapuvat vihollisen alukset.
10. Sukellusveneiden 2. prikaatin on 1939. 29. syyskuuta alkaen aamusta lähtien otettava seurannan kohteeksi vihollisen alusten liikkuminen ja toiminta Helsinki-Tallinna-Paldiski alueella; merkin "Tulivuori" saatuaan torjuttava päivittäiset miinaesteiden rakentamiset Tallinnan alueilla; tuhota kaikki vihollisen Suomenlahdelle saapuvat alukset.
11. Sukellusveneiden 1. prikaatin on 1939. a. 29. aamusta lähien ottettava käyttöön asemat Itämeren suunnalta Suomenlahteen kulkeviin merireittien saapumiskohdalla; merkin "Tulivuori" saatuaan tuhottava kaikki vihollisen alukset, jotka tulevat meritse Suomenlahdelle ja Riianlahdelle.
12. PBL laivastolla on saatettava risteilyalukset ja risteilijä yhden tunnin hälytystilaan ehtiäkseen Päätukikohtaan;
13. Laivaston Komentopiste - Kronstadt; siellä sijaitsee myös Laivaston Päämaja.
PBL puhemies, 2. asteen admiraali Tributs
Lähde: Erich Kaup. Punaisen Lipun Kunniamerkillä palkitun armaadan sotaretket Viroa vastaan. Syyskuu 1939 - kesäkuu 1940. Tuna, 1999; nr.4, lk.24-26.
Sotavoimien kokoonpanoon nähden vaikuttaa siltä, että Neuvostoliitto valmistautui valloittamaan koko Euroopan, ei vain pientä valtiota. Tämän määräyksen pitäisi antaa ajattelemisen aihetta kaikille niille, jotka kannattivat aseellista vastarintaa. Sellaista sotilaallista ylivoimaa vastaan Viron olisi pitänyt taistella kahdella sukellusveneellä, 100 tykillä, 22 kevyeellä panssarivaunulla, 42 vanhentuneella lentokoneella ja noin 16 000 miehen vahvuisella armeijalla, kun heitä vastassa seisoi 136 000 miestä, 1318 panssarivaunua, 1535 tykkiä ja 600 lentokonetta. Valmiina hyökkäämään oli myös Suomen lahdella sijainnut PLB-n laivasto.
Saksa oli juuri valloittanut Pariisin ja koko maailman huomio oli kohdistunut Euroopan tapahtumiin. Maailman silloisista kannanotoista ei tullut Viroon varsin ymmärrettävästi syistä mitään tietoa. Epävirallisissa, ns. kabinettikeskusteluissa Baltian valtioiden miehitystä pidettiin tietysti lainvastaisena. Mutta samassa oltiin naiivin yllättyneitä siitä, että Viron johtajat valitsivat nöyrän alistumisen vastarinnan sijasta, pettäen näin omaa kansaansa. On kuitenkin todettava, että he eivät olleet pettureita, marttyyrejä eivätkä edes sankareita, vaan N-liiton järjestämän ihmisoikeuksien vastaisen rikoksen uhreja.
Baltian valtioiden tilanteen ymmärtämiseksi katsomme, minkälainen oli tilanne Euroopassa 1939. syyskuun jälkipuoliskolla. Itävalta ja Tshekoslovakia olivat antautuneet Saksalle, Puola oli jaettu Neuvostoliiton ja Saksan kesken. Neuvostoliiton ja Saksan yhteistyö, niin uskomattomalta se kuulostikin, oli ilmiselvä. Kysymys kuului, mihin tämä sopimus ulottuu? Koskeeko se myös Viroa ja muita Baltian maita? Kannataisiko ryhtyä aseellisen vastarintaan? Viron hallitus osoitti tervettä järkeä ja luopui kansan säilymisen puolesta sotilaallisesta vastarinnasta, valiten näin kahdesta pahasta vaihtoehdosta parempi. Mutta tämäkin vaihtoehto osoittautui todelliseksi helvetiksi monien virolaisten kohdalta.
Lopputuloksena Viro oli tilanteessa, josta presidentti Konstantin Päts teki yhteenvedon:
"Meidän tärkein tehtävämme on viedä Viron kansa ja valtio turvallisesti halki nykyisen suuren sodan. Viro muiden Baltian valtioiden kanssa, sijaiten sotatoimien välittömässä läheisyydessä, on osannut löytää itsenäisen, puoluettoman tien, jolla se on onnellisesti poistunut sotilaallisesta konfliktista.
Oletus, että Neuvostoliitto aikaisemmin, tai myöhemmin alkaa vaatia pääsyä merelle Baltian valtioiden ylitse, oli ennustettavissa. Nyt, kun Saksa, Ranska ja Englanti ovat sodassa keskenään ja maailman huomio kohdistunut Saksan sotatoimiin lännessä, sekä Englannin poiskytkemiseen Baltian merella, on Moskova löytänyt sopivan ajan anastuspoliitikkansa todeuttamiseen.
Puolalaisen sukellusveneen pakeneminen antoi Neuvostoliitolle hyvän syyn vaatimustensa esittämiseksi. Mutta nämä vaatimukset olisi esitetty joka tapauksessa. Näistä kieltäytyminen tarkoittaa viron kansan olemassaolon saattamista vaaratilanteeseen.
Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa ja olemme pakotettuja ilmoittamaan suostumusesta sopimuksen (keskinäisen avunannon sopimuksen) solmimiseksi ja yrittää muutta sitä meille sopivaksi. Viivyttäminen ei antaisi meille minkäänlaisa etuja. Päinvastoin - tämä voisi huonontaa tilannetta, jossa ulkoinen painostus, joka tapahtuu Neuvostoliiton sotalaivaston, sekä lentokoneiden voimanäytteillä ja meidän alueellisten oikeuksien demonstratiivisella rikkomisella, vähentäisi hallituksemme auktoriteettia huomattavasti."
Hallituksen 26. syyskuuta 1939 pidetyn kokouksen stenogrammi.
Konstantin Pätsin mainitsema neuvostoliittolaisten lentokoneiden voimanäyte ei ollut kuvannollista, vaan tämä tapahtui todellisuudessa, kun kokouksen aikana lensi Viron yli toistaiseksi vielä Virolle kuuluvassa ilmatilassa yli 100 venäläistä lentokonetta. Kaikesta huolimatta yritti presidentti Konstantin Päts saavuttaa sopimusta Saksan kanssa, mutta sai kielteisen vastauksen. Saksa armeijan edustaja Tallinnassa ja Helsingissä Rössing vastasi meidän sotilaallisen valtuuskunnan johtajallemme, eversti Masingille, että koska Saksan ja N-liiton välillä on voimassa sotilaallisen avunannon sopimus, niin Saksalla ei ole mahdollista avustaa Viroa. Tilanne on aivan päinvastainen - jos Viro aikoo aloittaa sotatoimia N-liittoa vastaan, on Saksa velvollinen avustamaan jälkimäistä.
http://www.ra.ee/public/TUNA/Artiklid/2000/3/2000-3-Heino_Arum2e-KP_abipalve_lk62-64.pdf
Suurvaltojen asennetta tapahtuvaan osoittaa hyvin se, että Englannin pääministeri Churchill ja Yhdysvaltain presidentti Roosevelt allekirjoittivat 14. elokuuta 1941 Newfoundlandin lähellä sijainneen sotalaivan USS Augusta kannella Atlantin julistuksen [Atlantic Charter] nimellä tunnetun asiakirjaan, jossa he asettivat väkivaltaisesti itsenäisyyden menettänyt maiden vapauttamisen yhdeksi tärkeimmäksi sodanjälkeiseksi tavoitteeksi. Samassa ei suhtautunut yksikään suurvaltojen johtaja kyseiseen julistukseen vakavasti. 15. joulukuuta 1941 Moskovassa pidetyssä Stalinin ja Englannin ulkoministeri Edenin tapaamisen yhteydessä sovittiin, että Baltian valtiot jäävät edelleen N-liiton kokoonpanoon.
Kesäkuussa 1942 englannin aikakauslehti World Review julkaisi Edward Hultonin haastattelun Britannian ministerin sir Richard Stafford Crippsin kanssa. Haastattelussa sir Cripps oli sitä mieltä, että Baltian valtioden on edelleen kuuluttava N-liiton kokoonpanoon, koska ne olivat sitä ennen olleet osa Tsaarin-Venäjää. Viron kansan mielipidettä, kuin täysin tarpeetonta, ei kysynyt kukaan!
8. kesäkuuta 1943 USA`n presidentti Rooseveltin ja Tshekoslovakian entisen presidentin Beneshin välillä käydyssä keskustelussa pidettiin oikeutettuna, että Besaraabia, Bukovina, Valkovenäjä, Länsi-Ukraina, sekä Baltian valtiot jäävät N-liitolle.
Yhdysvaltain
presidentti F. D. Roosevelt ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
W. Churchill, Hänen Majesteettinsa hallituksen edustajana, näkevät
yhteisellä tapamisellaan tarpeelliseksi tuoda ilmi näiden maiden
poliittiset periaatteet, joihin he perustavat toiveensa maailman
paremmasta tulevaisuudesta.
1. Niiden edustamat valtiot eivät pyri alueidensa ja vaikutusvaltansa laajentamiseen.
2. Heidän toiveenaan on ettei tapahtuisi alueellisia muutoksia, jotka eivät ole sopusoinnussa kyseisillä alueilla asuvien kansojen vapaan tahdon kanssa.
3. He kunnioittavat kaikkien kansojen oikeutta valita itselleen valtiomuoto, jonka alaisina he haluavat elää, he haluavat että kaikille kansoille palautetaan niiden itsemääräämisoikeus ja heidän valitsemansa valtiomuoto, jolta ne on otettu pois väkisin.
4. He yrittävät, niille asetettujen velvoitteiden rajoissa, edistää kaikkien maiden, sekä suurten että pienten, voittajien että häviäjien, tasavertaista pääsyä niiden maiden taloudelliselle kehitykselle välttämättömiin raaka-aineisiin ja kaupankäyntiin.
5. Heidän toiveensa on talouden alalla onnistuneen yhteistyön kehittäminen kaikkien kansojen välillä, päämääränä luoda parannettujen työolojen standardit ja uudistusmielinen sosiaaliturva kaikille.
6. Kansallissosialistisen tyrannian hävittämisen jälkeen he toivovat rauhan palauttamista, joka loisi kaikille kansoille mahdollisuuden elää rauhassa rajojensa sisällä ja varmistaa, että kaikki ihmiset kaikissa maissa ovat vapaat pelosta ja ahdistuksesta.
7. Samanlaisen rauhan täytyy mahdollistaa pääsyn kaikille merille ja valtamerille ilman esteitä.
8. He toivovat, että kaikki kansat luopuvat niin käytännöllisistä kuin eettisistä syistä voiman käytöstä. Tulevaisuuden rauhaa ei voida ylläpitää, jos kansojen maa-, meri- tai ilmavoimia käytetään joko uhkaukseen tai hyökkäykseen valtion rajojen ulkopuolelle. He uskovat, että riippuen laajan ja pysyvän turvajärjestelmän perustamisesta, samankaltaisten kansojen aseistariisunta on tärkeää. Lisäksi he haluavat edistää kaikkia mahdollisia menettelyjä, jotka voisivat vähentää rauhaa rakastavien kansojen aseistamisen taakkaa
Myöhemmin vakuutti Yhdysvaltain hallitus toistuvasti,
että Atlantin sopimusta laatiessa Yhdysvallat ottivat huomioon myös
Viron tilanteen. Tämä ei kuitenkaan estänyt molempien suurvaltioden
päämiestä myöhemmin Teheranissa vuoden 1943 marras-joulukuussa pidetyssä
konferenssissa allekirjoittamasta sopimusta Josif Stalinin kanssa.
Sopimusta, joka luovutti Baltian valtiot N-liiton armoille.
Konferenssin viimeisenä päivänä Roosevelt sanoi keskustellessa Stalinin
kanssa: "Kun Neuvostoliiton joukot miehittävät Baltian valtiot, Yhdysvallat, eikä Britannia eivät käännä Neuvostoliitolle selkää." (Henry
Kissinger, "Diplomatia ", s. 501). Baltian valtiot muutettiin näin
Rooseveltin ja Stalinin poliittisen liiketoimen vaihtorahaksi.
Virolainen runoilija Marie Under kirjoitti vuonna 1943 runossaan seuraavat rivit:
Atlannin sopimuksen kanssa liittyivät 1. tammikuuta 1942 26 valtiota, muun muassa myös Neuvostoliitto, joka aikaisemmin oli heitetty ulos Kansainliitosta Talvisodan aloittamisen vuoksi. Nämä valtiot allekirjoittivat Washingtonissa Yhdistyneiden Kansakuntien Deklaraation (United Nations Declaration), mikä oli ensimmäinen kerta, kun nimitystä Yhdistyneet Kansakunnat käytettiin.
Sitä ennen, 24. syyskuuta 1941 sanoi N-liitto Atlannin sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä seuraavaa: "Ulkopoliitikassaan Neuvostoliitto / ... / noudattaa kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatetta / ... /. Neuvostoliitto puolustaa jokaisen kansan oikeutta itsenäisyyteen ja alueelliseen koskemattomuuteen, oikeuden perustaa tällainen valtiomuoto ja ohjausjärjestelmien, jota se pitää tarkoituksenmukaisena ja tarpeellisena koko maan taloudellisen ja kulttuurisen hyvinvoinnnin varmistamiseks." Siitä huolimatta onnistui Neuvostoliiton saavuttaa sen, ettei tämä julkilausuma koske Molotov-Ribbentropin sopimuksen tuloksena N-liiton miehittämiä valtioita. Jos maailma tarvitsisi oppituntia, miten piilottaa todelliset aikomukset kauniiden sanojen taakse, niin kyseinen Atlannin sopimus olisi mainio oppimaterjaali. Yksikään allekirjoittaneista ei aikonutkaan koskaan noudatta sopimuksen sisältöä. On jopa sanottu, ettei tämä sopimus ole edes paperin hinnan arvoinen, jolle se on kirjoitettu. Mitä varten tälläinen näytelmä yleensä järjestettiin? Todellisuudessa tämä asiakirja olikin pääasiallisesti tarkoitettu maailman julkisuuden rauhoittamiseksi, ei täyteen panemiseksi. Totta, jotkut historioitsijat väittävät, ettei sitä sopimusta allekirjoitettu kenenkään puolesta. Mutta tämä ei muuta asian olemusta.
Kolme maailman mahtavinta miestä,
jotka päättivät Euroopan kohtalosta
5. huhtikuuta 1944 kirjoitti Kanadassa ilmestyvä Viron Sana Churchillin puhetta kommentoiden, että Atlannin sopimus ei estä Neuvostoliiton valloituspolitiikkaa. Ei estänytkään, sillä Neuvostoliitto oli ja saanut tahtonsa läpi, mikä osoittaa taas kerran, että maailman johtavat poliitikot harrastavat sopimusten solmimista vain ajan kuluksi.
Linkkejä vironkielisille sivuille:
http://si.kongress.ee/?a=page&page=42e12d2939bde15516335&subpage=4491366db8b1943b23b3f
http://et.wikipedia.org/wiki/Atlandi_harta
http://www.hot.ee/vaikal/ajalugu-0.html
http://www.maakodu.ee/index.php?page=&grupp=artikkel&artikkel=5071
Jaltan konferenssissa Roosevelt esitti kuitenkin koalitiotoverilleen, Josif Stalinille hieman epämukavan kysymyksen Baltian valtioiden tulevasta asemasta.
Roosevelt: Yhdysvalloissa saattaa nousta esille kysymys Baltian tasavaltojen liittämisestä Neuvostoliittoon. Oletan, että maailman yhteiskunnallinen mielipide pitää välttämättömänä, että joskus tulevaisuudessa julkaistaan jossain muodossa näiden tasavaltojen kansojen kanta tässä asiassa. /---/ Minulla henkilökohtaisesti ei ole epäilystäkään siitä, että niiden maiden kansalaiset äänestävät Neuvostoliittoon liittymisen puolesta yhtä yksimielisesti kuin vuonna 1940.(!)
Stalin: Liettualla, Virolla ja Latvialla ei ollut ennen vallankumousta Venäjän kokoonpanossa autonomiaa. Tsaari oli tuolloin Yhdysvaltain ja Englannin liittolainen ja kukaan ei asettanut tuolloin kysymystä näiden maiden itsenäistymisestä. Miksi tämä kysymys esitetään nyt?
Roosevelt: /---/ Tiedän, että Liettua, Viro ja Latvia olivat niin menneisyydessä kuin myös äskettäin Neuvostoliiton osia ja jos Neuvostoliiton armeija miehittää taas nämä tasavallat, en ryhdy tämän takia Neuvostoliiton kanssa sotimaan. Mutta yleinen mielipide voi vaatia kansanäänestyksen tapahtumista näissä valtioissa.
(Jaltan konferenssin protokollasta)
Niinpä niin! Lupaus vapauttaa väkivaltaisesti itsenäisyyden menettäneet maat oli Roosevelt`ilta jo näköjään unohtunut.
Ei jäänyt, kuin uskoa saattoikin. Itsenäisyyden tilalle tuli Neuvostoliiton elämänjärjestelmä, joka usein oli täysin sopimaton viron kansalle. Vaikka kommunistit näkivät paljon vaivaa uuden ideologian periaatteiden juurruttamisessa, kansa ei ottanut sitä omakseen loppuun asti. Vain pieni osa Moskovan kätyreistä piti sitä sopivana tavoitteidensa saavuttamisessa. Muuten, aivan samalla tavalla samankaltaiset kommunistien käskyläiset tervehtivät yhtä innostuneesti Viron tasavallan palauttamista vuonna 1992. Ensimmäisten nykyeduskuntamme kansanedustajien elämänkertoja lukiessa käy ilmi, että suurin osa niistä, joista on tullut vakuuttuneita demokraatteja, ovat entisiä yhtä vakuuttuneita kommunisteja. Värinvaihto näkyy sellaisten henkilöiden osalta olevan synnynnäinen ominaisuus.
Viron tasavallan silloista hallitusta on usein syytetty passiivisuudesta, sekä Viron luovuttamisesta ilman vastarintaa. Tietenkin olisi ollut mahdollista järjestää aseellinen vastarinta, sitä suuremmalla syyllä, että monet Viron armeijan johtokunnasta, sekä Viron entinen valtionpäämies Jaan Tönisson sitä suorastaan vaativat. Mutta sellainen askel olisi merkinnyt itsemurhaa. Vapaussodan aika, jolloin N.Venäjä oli heikko ja monen vihollisen ahdistama savijaloilla seisova jättiläinen, oli ohi. Jos Viron hallitus olisi valinnut aseellisen vastarinnan, on hyvinkin todennäköistä, ettei Viron valtiota, eikä mahdollisesti myös viron kansaa olisi enää olemassakaan. On jopa täysin uskottava, että Moskova suorastaan odotti sotilaallisia vastatoimia! Moskovan olisi helppo tuhota tämäkin pieni kansakunta, koska yksikään valtio ei edes sekautunut Baltian miehitykseen, eikä Moskovan toimenpiteisiin yleensä, vaikka tekemistä oli Kansainliittoon kuuluvien valtioiden kanssa.
Pienien kansojen kärsimykset eivät ole koskaan liikuttanut Moskovaa. Muistutamme, että esimerkiksi tshetsheenien karkoittaminen heidän historiallisesta elinpaikastaan tapahtui vain yhdessä vuorokaudessa 23. helmikuuta 1944. Tämä salamannopea toimenpide ei muistuttanut lainkaan muuten niin tavallista Moskovan saamattomuutta. Ja samassa on kommunistisella medialla röyhkeyttä esiintyä ilmiselvillä valheilla! 7. lokakuuta 1939 kirjoitti N-liiton johtava sanomalehti Pravda: "Neuvostoliitto on varma, että pienien kansojen täytyy elää ja olla olemassa. N-liitto ottaa huomioon, sekä kunnioittaa kansoja, joiden valtiollinen järjestelmä on erilainen, kui Neuvostoliitossa."
Viron kansa on ollut riittävän rohkea puolustaessa kotimaatansa. Sen hän osoitti vuosina 1918 - 1920 pidetyssä Vapaussodassa. Syyskuussa ei olisi hän, saman sankarillisen hengen innostamana, epäröinyt ryhtyä taistelemaan vapauden puolesta. Mutta tällä kertaa kansainvälinen tilanne oli aivan toisenlainen, jonka tuloksena kaikenlainen aseellinen vastarinta olisi muuttunut täysin hyödyttömäksi kansalliseksi itsemurhaksi. Tämä olisi ollut hulluutta: koko maa olisi täyttynyt palavista ja savuavista raunioista. Kenties Moskova toivoi juuri niin käyvän.
Luonollisesti on nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, aivan toisenlaisissa olosuhteissa helppo takoa itselleen vasten rintaa ja vakuuttaa: jos minä olisin ollut paikalla, minä olisin käyttäytynyt aivan eri lailla. Niin, mutta miten? On helppo kerskua, kun ei tarvitse tehdä muuta, kuin suuria sanoja. Nämä arvostelijat tuovat esimerkiksi Suomen, joka empimättä ryhtyi taistelemaan vapautensa puolesta. Niin oli, mutta Suomi oli ja on asukasluvulta viisi kertaa suurempi, kuin Viro. Suomea ei voidu saartaa, kuten Viroa, joka oli jo käytännöllisesti katsoen saarrettu. Suomi säilytti yhteyden ulkomaihin, joka oli Viron tapauksessa mahdotonta. Kysykäämme itseltämme, kuinka kauan Viro olisi pystynyt pitämään puolensa ilman ulkoista apua. On täysin selvä, ettei sitä apua olisi herunnut.
Neuvostoliitto ei olsi luopunut vaatimuksistaan. Sitä vahvista näennäisen kauppasopimuksen solmimisen tekosyyllä Moskovaan kutsuttu Viron ulkoministerin Karl Selterin ja N-liiton Kansankomissarien Neuvoston puheenjohtajan Vjatsheslav Molotovin keskustelu, tai oikeastaan Molotovin monoloogi Moskovassa, josta on ollut puhetta näillä sivuilla.
Moskova
24.-25. syyskuuta 1939.
Ote pöytäkirjasta:
Molotov: Toistan, asialla on todella kiire. Tilanne vaatii pikaista ratkaisua. Me emme voi odottaa kauan. Suosittelen teitä toteuttamaan Neuvostoliiton vaatimukset, jotta estettäisiin voimakeinojen käyttö taholtamme. Älkää pakottako Neuvostoliittoa käyttämään voimaa saavuttaakseen tavoitteensa. Harkitkaa ehdotustamme, mutta älkääkä asettako odotuksia Englannille tai Saksalle. Englanti ei pysty toimimaan Itämerellä ja Saksa on sidottu sotatoimiin lännessä. Näin ollen kaikki toiveet ulkoiseen apuun ovat illuusiota. Voitte siis olla varma, että Neuvostoliitto tavalla tai toisella varmistaa oman turvallisuutensa. Jos ette suostu ehdotukseemme, Neuvostoliitto käyttää turvallisuutensa varmistamiseksi muita keinoja, saaden näin ollen tahtonsa läpi ilman Viron suostumusta.
Jos tämä ei ole uhkaus, niin mikä se sitten on? Entä hämäsikö Neuvostoliiton hallitus? Ei suinkaan. Seuraava asiakirja kertoo totuuden:
Punaisen
Lipun Kunniamerkillä palkitun Baltian Laivaston (PLB) esikunnan määräys
Viron valloittamiseksi suunnitellun operaation "Tulivuori"
todeuttamiseksi
29. syyskuuta 1939
Erittäin salainen!
Kronstadt
1. Viron laivasto sijaitsee tukikohdissaan. Suomi ja Latvia eivät riko puolueettomuutta, niitä voidaan pitää edelleen puolueettomina.
2. Puna-armeija hyökkää Narvan linnoitetulle alueelle.
3. PBL tehtävänä on tuhota Viron laivasto, murskata Tallinnan ja Kundan merivoimien tukikohdat, estää sotalaivojen pääsy Suomenlahdelle, tukea joukkojemme etenemistä sekä valmistella Tallinnan linnoitettujen alueiden haltuunotto.
4. Sodan puhjettua PBL Sota-ilmavoimien tehtävänä on havaita ja tuhota Viron alukset, pommittaa vihollisen sotajoukkoja ja linnoituksia Narvan kannaksen sekä rautateiden ja Suomenlahden välisellä alueella 30 km syvyyteen hyökkävistä sotajoukoista; tuhota lentokoneet; pommittaa rakennuksia Rakveren ja Kundan lentokentillä, murskata Sondaa ja Rakveren lentokenttää yhdistävä rautatieristeys; tuhota Tallinnan alueella ja siitä länteen Viron rannikolla ja saarilla sijaitsevat puolustusasemat, estää miinakenttien rakentaminen Tallinnan alueella, suojella laivastomme tukikohtia vihollisen ilmaiskuilta sekä estää vihollisen lentokoneiden läpimurto Kingissepan ja Torman suuntaan ja eteneminen pitkin Suomenlahden rantaviivaa kohti Leningradia.
Oltava valmis:
a) tukemaan maihinnousujoukkojen rantautumista (Suomenlahden) etelärannikolla;
b) antamaan isku Suomenlahdella toimiville vihollisen aluksille;
c) tukea erikoisprikaatin aluksia;
5. Kevyiden taistelualusten osastolla, jonka käytettäväksi luovutetaan pikavartioveneiden divisioona, on sodan puhjetessa avattava tykkituli Kundan sataman sotilaallisten kohteiden sekä meritukikohtien suojarakennuksien tuhoamiseksi; 11. ampumadivisioonan vaatiessa tukemaan tykkitulella maavoimien etenemistä sivustoilla; suojaamaan tykkitulella rannikkovesillä toimivia aluksia vihollisen mahdollisia vedenalaisia hyökkäyksiä vastaan; samoin on estettävä vihollisen toimeet Tallinnan alueella [miina] esteiden rakentamisessa.
6. Maihinnousuoperaatiosuunnitelman päälliköllä on oltava sodan puhjetessa valmis kolmen erikoisampumapataljoonan voimin maihinnousuun Narva joen ja Kundan alueella,
7. Länsilinnoituksien alueella on sodan alkaessa oltava taisteluvalmis 17. rautatietykistö 200 asemassa ja 12. rautatietykistö Ust-Luugassa, tukeakseen tykistötulella 11. ampumadivisioonan hyökkäystä ja estää vihollisen mahdolliset hyökkäykset, jotka estäisivät maihinnousujoukkojen lastausta ja merelle lähtöä sovitusta tukikohdasta.
8. Erikoisprikaatin, jonka käyttöön myönnetään tarvittava kalusto, täytyy sodan puhjetessa järjestää sekä vihollisen sukellusveneiden tuhoaminen, että miina- ja torpedotorjunta-alusten jatkuva partiointitoiminta Narvan lahdella ja saaristoalueella enintään 60. pituuspiirille asti.
9. Sukellusveneiden 3. prikaatin on 1939. 29. syyskuuta aamusta lähtien ryhmityttävä asemiin kattaakseen PBL toimintaa Suomen luotojen suunnalla; merkin "Tulivuori" saatuaan tuhota kaikki Suomenlahdelle saapuvat vihollisen alukset.
10. Sukellusveneiden 2. prikaatin on 1939. 29. syyskuuta alkaen aamusta lähtien otettava seurannan kohteeksi vihollisen alusten liikkuminen ja toiminta Helsinki-Tallinna-Paldiski alueella; merkin "Tulivuori" saatuaan torjuttava päivittäiset miinaesteiden rakentamiset Tallinnan alueilla; tuhota kaikki vihollisen Suomenlahdelle saapuvat alukset.
11. Sukellusveneiden 1. prikaatin on 1939. a. 29. aamusta lähien ottettava käyttöön asemat Itämeren suunnalta Suomenlahteen kulkeviin merireittien saapumiskohdalla; merkin "Tulivuori" saatuaan tuhottava kaikki vihollisen alukset, jotka tulevat meritse Suomenlahdelle ja Riianlahdelle.
12. PBL laivastolla on saatettava risteilyalukset ja risteilijä yhden tunnin hälytystilaan ehtiäkseen Päätukikohtaan;
13. Laivaston Komentopiste - Kronstadt; siellä sijaitsee myös Laivaston Päämaja.
PBL puhemies, 2. asteen admiraali Tributs
PBL Sotaneuvoston jäsen, Morozov
Lähde: Erich Kaup. Punaisen Lipun Kunniamerkillä palkitun armaadan sotaretket Viroa vastaan. Syyskuu 1939 - kesäkuu 1940. Tuna, 1999; nr.4, lk.24-26.
Sotavoimien kokoonpanoon nähden vaikuttaa siltä, että Neuvostoliitto valmistautui valloittamaan koko Euroopan, ei vain pientä valtiota. Tämän määräyksen pitäisi antaa ajattelemisen aihetta kaikille niille, jotka kannattivat aseellista vastarintaa. Sellaista sotilaallista ylivoimaa vastaan Viron olisi pitänyt taistella kahdella sukellusveneellä, 100 tykillä, 22 kevyeellä panssarivaunulla, 42 vanhentuneella lentokoneella ja noin 16 000 miehen vahvuisella armeijalla, kun heitä vastassa seisoi 136 000 miestä, 1318 panssarivaunua, 1535 tykkiä ja 600 lentokonetta. Valmiina hyökkäämään oli myös Suomen lahdella sijainnut PLB-n laivasto.
Saksa oli juuri valloittanut Pariisin ja koko maailman huomio oli kohdistunut Euroopan tapahtumiin. Maailman silloisista kannanotoista ei tullut Viroon varsin ymmärrettävästi syistä mitään tietoa. Epävirallisissa, ns. kabinettikeskusteluissa Baltian valtioiden miehitystä pidettiin tietysti lainvastaisena. Mutta samassa oltiin naiivin yllättyneitä siitä, että Viron johtajat valitsivat nöyrän alistumisen vastarinnan sijasta, pettäen näin omaa kansaansa. On kuitenkin todettava, että he eivät olleet pettureita, marttyyrejä eivätkä edes sankareita, vaan N-liiton järjestämän ihmisoikeuksien vastaisen rikoksen uhreja.
Baltian valtioiden tilanteen ymmärtämiseksi katsomme, minkälainen oli tilanne Euroopassa 1939. syyskuun jälkipuoliskolla. Itävalta ja Tshekoslovakia olivat antautuneet Saksalle, Puola oli jaettu Neuvostoliiton ja Saksan kesken. Neuvostoliiton ja Saksan yhteistyö, niin uskomattomalta se kuulostikin, oli ilmiselvä. Kysymys kuului, mihin tämä sopimus ulottuu? Koskeeko se myös Viroa ja muita Baltian maita? Kannataisiko ryhtyä aseellisen vastarintaan? Viron hallitus osoitti tervettä järkeä ja luopui kansan säilymisen puolesta sotilaallisesta vastarinnasta, valiten näin kahdesta pahasta vaihtoehdosta parempi. Mutta tämäkin vaihtoehto osoittautui todelliseksi helvetiksi monien virolaisten kohdalta.
Lopputuloksena Viro oli tilanteessa, josta presidentti Konstantin Päts teki yhteenvedon:
"Meidän tärkein tehtävämme on viedä Viron kansa ja valtio turvallisesti halki nykyisen suuren sodan. Viro muiden Baltian valtioiden kanssa, sijaiten sotatoimien välittömässä läheisyydessä, on osannut löytää itsenäisen, puoluettoman tien, jolla se on onnellisesti poistunut sotilaallisesta konfliktista.
Oletus, että Neuvostoliitto aikaisemmin, tai myöhemmin alkaa vaatia pääsyä merelle Baltian valtioiden ylitse, oli ennustettavissa. Nyt, kun Saksa, Ranska ja Englanti ovat sodassa keskenään ja maailman huomio kohdistunut Saksan sotatoimiin lännessä, sekä Englannin poiskytkemiseen Baltian merella, on Moskova löytänyt sopivan ajan anastuspoliitikkansa todeuttamiseen.
Puolalaisen sukellusveneen pakeneminen antoi Neuvostoliitolle hyvän syyn vaatimustensa esittämiseksi. Mutta nämä vaatimukset olisi esitetty joka tapauksessa. Näistä kieltäytyminen tarkoittaa viron kansan olemassaolon saattamista vaaratilanteeseen.
Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa ja olemme pakotettuja ilmoittamaan suostumusesta sopimuksen (keskinäisen avunannon sopimuksen) solmimiseksi ja yrittää muutta sitä meille sopivaksi. Viivyttäminen ei antaisi meille minkäänlaisa etuja. Päinvastoin - tämä voisi huonontaa tilannetta, jossa ulkoinen painostus, joka tapahtuu Neuvostoliiton sotalaivaston, sekä lentokoneiden voimanäytteillä ja meidän alueellisten oikeuksien demonstratiivisella rikkomisella, vähentäisi hallituksemme auktoriteettia huomattavasti."
Hallituksen 26. syyskuuta 1939 pidetyn kokouksen stenogrammi.
Konstantin Pätsin mainitsema neuvostoliittolaisten lentokoneiden voimanäyte ei ollut kuvannollista, vaan tämä tapahtui todellisuudessa, kun kokouksen aikana lensi Viron yli toistaiseksi vielä Virolle kuuluvassa ilmatilassa yli 100 venäläistä lentokonetta. Kaikesta huolimatta yritti presidentti Konstantin Päts saavuttaa sopimusta Saksan kanssa, mutta sai kielteisen vastauksen. Saksa armeijan edustaja Tallinnassa ja Helsingissä Rössing vastasi meidän sotilaallisen valtuuskunnan johtajallemme, eversti Masingille, että koska Saksan ja N-liiton välillä on voimassa sotilaallisen avunannon sopimus, niin Saksalla ei ole mahdollista avustaa Viroa. Tilanne on aivan päinvastainen - jos Viro aikoo aloittaa sotatoimia N-liittoa vastaan, on Saksa velvollinen avustamaan jälkimäistä.
http://www.ra.ee/public/TUNA/Artiklid/2000/3/2000-3-Heino_Arum2e-KP_abipalve_lk62-64.pdf
Suurvaltojen asennetta tapahtuvaan osoittaa hyvin se, että Englannin pääministeri Churchill ja Yhdysvaltain presidentti Roosevelt allekirjoittivat 14. elokuuta 1941 Newfoundlandin lähellä sijainneen sotalaivan USS Augusta kannella Atlantin julistuksen [Atlantic Charter] nimellä tunnetun asiakirjaan, jossa he asettivat väkivaltaisesti itsenäisyyden menettänyt maiden vapauttamisen yhdeksi tärkeimmäksi sodanjälkeiseksi tavoitteeksi. Samassa ei suhtautunut yksikään suurvaltojen johtaja kyseiseen julistukseen vakavasti. 15. joulukuuta 1941 Moskovassa pidetyssä Stalinin ja Englannin ulkoministeri Edenin tapaamisen yhteydessä sovittiin, että Baltian valtiot jäävät edelleen N-liiton kokoonpanoon.
Kesäkuussa 1942 englannin aikakauslehti World Review julkaisi Edward Hultonin haastattelun Britannian ministerin sir Richard Stafford Crippsin kanssa. Haastattelussa sir Cripps oli sitä mieltä, että Baltian valtioden on edelleen kuuluttava N-liiton kokoonpanoon, koska ne olivat sitä ennen olleet osa Tsaarin-Venäjää. Viron kansan mielipidettä, kuin täysin tarpeetonta, ei kysynyt kukaan!
8. kesäkuuta 1943 USA`n presidentti Rooseveltin ja Tshekoslovakian entisen presidentin Beneshin välillä käydyssä keskustelussa pidettiin oikeutettuna, että Besaraabia, Bukovina, Valkovenäjä, Länsi-Ukraina, sekä Baltian valtiot jäävät N-liitolle.
Winston Churchill ja Franklin Delano Roosevelt USA-n sotalaivan USS Augustan kannella. Rooseveltia tukee hänen poikansa James.
Atlannin sopimus
1. Niiden edustamat valtiot eivät pyri alueidensa ja vaikutusvaltansa laajentamiseen.
2. Heidän toiveenaan on ettei tapahtuisi alueellisia muutoksia, jotka eivät ole sopusoinnussa kyseisillä alueilla asuvien kansojen vapaan tahdon kanssa.
3. He kunnioittavat kaikkien kansojen oikeutta valita itselleen valtiomuoto, jonka alaisina he haluavat elää, he haluavat että kaikille kansoille palautetaan niiden itsemääräämisoikeus ja heidän valitsemansa valtiomuoto, jolta ne on otettu pois väkisin.
4. He yrittävät, niille asetettujen velvoitteiden rajoissa, edistää kaikkien maiden, sekä suurten että pienten, voittajien että häviäjien, tasavertaista pääsyä niiden maiden taloudelliselle kehitykselle välttämättömiin raaka-aineisiin ja kaupankäyntiin.
5. Heidän toiveensa on talouden alalla onnistuneen yhteistyön kehittäminen kaikkien kansojen välillä, päämääränä luoda parannettujen työolojen standardit ja uudistusmielinen sosiaaliturva kaikille.
6. Kansallissosialistisen tyrannian hävittämisen jälkeen he toivovat rauhan palauttamista, joka loisi kaikille kansoille mahdollisuuden elää rauhassa rajojensa sisällä ja varmistaa, että kaikki ihmiset kaikissa maissa ovat vapaat pelosta ja ahdistuksesta.
7. Samanlaisen rauhan täytyy mahdollistaa pääsyn kaikille merille ja valtamerille ilman esteitä.
8. He toivovat, että kaikki kansat luopuvat niin käytännöllisistä kuin eettisistä syistä voiman käytöstä. Tulevaisuuden rauhaa ei voida ylläpitää, jos kansojen maa-, meri- tai ilmavoimia käytetään joko uhkaukseen tai hyökkäykseen valtion rajojen ulkopuolelle. He uskovat, että riippuen laajan ja pysyvän turvajärjestelmän perustamisesta, samankaltaisten kansojen aseistariisunta on tärkeää. Lisäksi he haluavat edistää kaikkia mahdollisia menettelyjä, jotka voisivat vähentää rauhaa rakastavien kansojen aseistamisen taakkaa
Winston Churchill
Franklin Delano Roosevelt
Nämä kaksi maailman mahtavinta möivät hetkeäkään epäilemättä Baltian valtiot Neuvostoliitolle.
Virolainen runoilija Marie Under kirjoitti vuonna 1943 runossaan seuraavat rivit:
... Maailman silmä on sokea, korva on kuuro
ja mahtavien lauma joko typerä, tai hullu ...
Atlannin sopimuksen kanssa liittyivät 1. tammikuuta 1942 26 valtiota, muun muassa myös Neuvostoliitto, joka aikaisemmin oli heitetty ulos Kansainliitosta Talvisodan aloittamisen vuoksi. Nämä valtiot allekirjoittivat Washingtonissa Yhdistyneiden Kansakuntien Deklaraation (United Nations Declaration), mikä oli ensimmäinen kerta, kun nimitystä Yhdistyneet Kansakunnat käytettiin.
Sitä ennen, 24. syyskuuta 1941 sanoi N-liitto Atlannin sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä seuraavaa: "Ulkopoliitikassaan Neuvostoliitto / ... / noudattaa kansallisen itsemääräämisoikeuden periaatetta / ... /. Neuvostoliitto puolustaa jokaisen kansan oikeutta itsenäisyyteen ja alueelliseen koskemattomuuteen, oikeuden perustaa tällainen valtiomuoto ja ohjausjärjestelmien, jota se pitää tarkoituksenmukaisena ja tarpeellisena koko maan taloudellisen ja kulttuurisen hyvinvoinnnin varmistamiseks." Siitä huolimatta onnistui Neuvostoliiton saavuttaa sen, ettei tämä julkilausuma koske Molotov-Ribbentropin sopimuksen tuloksena N-liiton miehittämiä valtioita. Jos maailma tarvitsisi oppituntia, miten piilottaa todelliset aikomukset kauniiden sanojen taakse, niin kyseinen Atlannin sopimus olisi mainio oppimaterjaali. Yksikään allekirjoittaneista ei aikonutkaan koskaan noudatta sopimuksen sisältöä. On jopa sanottu, ettei tämä sopimus ole edes paperin hinnan arvoinen, jolle se on kirjoitettu. Mitä varten tälläinen näytelmä yleensä järjestettiin? Todellisuudessa tämä asiakirja olikin pääasiallisesti tarkoitettu maailman julkisuuden rauhoittamiseksi, ei täyteen panemiseksi. Totta, jotkut historioitsijat väittävät, ettei sitä sopimusta allekirjoitettu kenenkään puolesta. Mutta tämä ei muuta asian olemusta.
Kolme maailman mahtavinta miestä,
jotka päättivät Euroopan kohtalosta
5. huhtikuuta 1944 kirjoitti Kanadassa ilmestyvä Viron Sana Churchillin puhetta kommentoiden, että Atlannin sopimus ei estä Neuvostoliiton valloituspolitiikkaa. Ei estänytkään, sillä Neuvostoliitto oli ja saanut tahtonsa läpi, mikä osoittaa taas kerran, että maailman johtavat poliitikot harrastavat sopimusten solmimista vain ajan kuluksi.
Linkkejä vironkielisille sivuille:
http://si.kongress.ee/?a=page&page=42e12d2939bde15516335&subpage=4491366db8b1943b23b3f
http://et.wikipedia.org/wiki/Atlandi_harta
http://www.hot.ee/vaikal/ajalugu-0.html
http://www.maakodu.ee/index.php?page=&grupp=artikkel&artikkel=5071
Jaltan konferenssissa Roosevelt esitti kuitenkin koalitiotoverilleen, Josif Stalinille hieman epämukavan kysymyksen Baltian valtioiden tulevasta asemasta.
Roosevelt: Yhdysvalloissa saattaa nousta esille kysymys Baltian tasavaltojen liittämisestä Neuvostoliittoon. Oletan, että maailman yhteiskunnallinen mielipide pitää välttämättömänä, että joskus tulevaisuudessa julkaistaan jossain muodossa näiden tasavaltojen kansojen kanta tässä asiassa. /---/ Minulla henkilökohtaisesti ei ole epäilystäkään siitä, että niiden maiden kansalaiset äänestävät Neuvostoliittoon liittymisen puolesta yhtä yksimielisesti kuin vuonna 1940.(!)
Stalin: Liettualla, Virolla ja Latvialla ei ollut ennen vallankumousta Venäjän kokoonpanossa autonomiaa. Tsaari oli tuolloin Yhdysvaltain ja Englannin liittolainen ja kukaan ei asettanut tuolloin kysymystä näiden maiden itsenäistymisestä. Miksi tämä kysymys esitetään nyt?
Roosevelt: /---/ Tiedän, että Liettua, Viro ja Latvia olivat niin menneisyydessä kuin myös äskettäin Neuvostoliiton osia ja jos Neuvostoliiton armeija miehittää taas nämä tasavallat, en ryhdy tämän takia Neuvostoliiton kanssa sotimaan. Mutta yleinen mielipide voi vaatia kansanäänestyksen tapahtumista näissä valtioissa.
(Jaltan konferenssin protokollasta)
Niinpä niin! Lupaus vapauttaa väkivaltaisesti itsenäisyyden menettäneet maat oli Roosevelt`ilta jo näköjään unohtunut.
Vaikea
uskoa, ettei Roosevelt, jota kuvaillaan viisaana ja kaukokatseisena
ihmisena, tiennyt mitään Baltianmaiden väkivaltaisesta valloittamisesta
Neuvostoliiton taholta. Tämä oletus on sitä kummallisempi, koska USA-ssa ilmestyvä Chicagi Tribune kirjoitti 23. heinäkuuta 1940: "Punainen
terrori hallitsee kaikessa kolmessa Baltian valtiossa. Meneillä on
lakkaamaton ja järjestelmällinen pidättäminen. Aseistetut miehet käyvät
öisin 12 - 4 välisena aikana pidättämässä syyttömiä ihmisiä, jotka tämän
jälkeen häviävät jälkeä jättämättä. Miehet, naiset ja lapset revitään
sängyistä, viedään autoilla pois ja heistä ei kuulla enää mitään.
Tuttavien, sekä sukulaisten kyselyt ovat turhia." Näinollen kommunistien toiminta Baltian valtioissa ei ollut USA-ssa salaisuus.
23. heinäkuuta 1940 oli Viron tasavallan edustaja Yhdusvalloissa yhdessä Latvian ja Liettuan virkaveljiensa kanssa esittänyt vastalauseen USA-n hallitukselle. USA-n hallitus ilmoitti, että se tuomitsee Neuvostoliiton toiminnan Baltian valtioissa. Oliko tuomitsemisen tulos Baltian maiden luovuttaminen N-liitolle? Tai eikö Rooseveltin kannanotto edustanutkaan USA-n virallista asemaa? USA-n valtionsihteeri Sumner Welles vakuutti myöhemmin, että USA-n hallitus ei tunnusta N-liiton agressiota Baltianmaissa. Tuskin tämä ilmoitus helpotti kärsivien virolaisten, latvialaisten ja liettualaisten tuskia.
Jos herkkäuskoisen Rooseveltin sijasta Ronald Reaganin kaltainen kommunismin vastainen Yhdysvaltain valtionpäämies olisi istunut neuvottelupöydän takana, sopimukset olisivat epäilemättä saaneet toisenlaisen luonteen. Presidentti Roosevelt ja muut länsimaailman viisaat kertoivat kansoille hyvästä "setä Joesta", kuten Roosevelt Stalinia nimitti, ja hänen sankarillisesti taistelusta vapauden ja demokratian puolesta, kunnes he alkoivat lopulta itsekin uskoa satujaan ja veivät maailman sinne, missä se oli: kuilun reunalle.
Reagan
tiesi, ettei venäläisiin voi eikä saa luottaa. Valitettavasti
politiikassa eikä arkielämässä ei maksa "olisi" yhtään mitään. Churchill
vaati aseiden kääntämistä Neuvostoliittoa vastaan, mutta Roosevelt
uskoi venäläisiä niin paljon, että luovutti Baltian valtiot tämän
barbaarisen valtion vallan alaisiksi. Siitä huolimatta USA ei ole
koskaan tunnustanut Baltian valtioiden itsenäisyyden menettämistä! Mikä
ristiriita sanoissa ja teoissa. Myöhemmin, vuonna 1983 8. maaliskuuta
Ronald Reagan sanoi mainiten Neuvostoliittoa pahuuden imperiumina: "Minä
uskon, että kommunismi - se on ihmiskunnan historian seuraava
masentunut ja järjetön luku, jonka viime sivujen kirjoittamista
lopetetaan jo nyt". Profeetallinen ennustus, mutta tuolloin,
Jaltan konferenssissa oli näennäisesti tekemistä liittolaisten kanssa
yhteisen vihollisen torjumiseksi, mikä kuitenkaan ei estänyt
Neuvostoliittoa jatkuvasti esittämästä sen liittolaisia herjaavia
lausuntoja. Virolainen sanoo siihen osuvasti: "Syö ja salkaa!"23. heinäkuuta 1940 oli Viron tasavallan edustaja Yhdusvalloissa yhdessä Latvian ja Liettuan virkaveljiensa kanssa esittänyt vastalauseen USA-n hallitukselle. USA-n hallitus ilmoitti, että se tuomitsee Neuvostoliiton toiminnan Baltian valtioissa. Oliko tuomitsemisen tulos Baltian maiden luovuttaminen N-liitolle? Tai eikö Rooseveltin kannanotto edustanutkaan USA-n virallista asemaa? USA-n valtionsihteeri Sumner Welles vakuutti myöhemmin, että USA-n hallitus ei tunnusta N-liiton agressiota Baltianmaissa. Tuskin tämä ilmoitus helpotti kärsivien virolaisten, latvialaisten ja liettualaisten tuskia.
Jos herkkäuskoisen Rooseveltin sijasta Ronald Reaganin kaltainen kommunismin vastainen Yhdysvaltain valtionpäämies olisi istunut neuvottelupöydän takana, sopimukset olisivat epäilemättä saaneet toisenlaisen luonteen. Presidentti Roosevelt ja muut länsimaailman viisaat kertoivat kansoille hyvästä "setä Joesta", kuten Roosevelt Stalinia nimitti, ja hänen sankarillisesti taistelusta vapauden ja demokratian puolesta, kunnes he alkoivat lopulta itsekin uskoa satujaan ja veivät maailman sinne, missä se oli: kuilun reunalle.
Puna-armeija marssii Tallinnassa
vuonna 1940, mukanaan välttämättömät iskulauseet. Paikallisille
asukkaille, jotka olivat tottuneet Viron Tasavallan armeijan
univormuihin ja ulkonäköön, miehittäjät tuntuivat eläinlaumalta.
Tragedia
Viron tasavalta oli tuhottava kansan muistista ja sydämestä. Tunnetuimmat valtion virkamiehet pidätettiin heti miehityksen jälkeen ja teloitettiin joko paikan päällä tai lähetettiin perheineen Venäjälle, jonne he kärsimysten jälkeen jättivät henkensä. Näiden joukossa oli luonnollisesti ensisijaisesti presidentti Konstantin Päts, entinen valtionhoitaja Jaan Tõnisson sekä armeijan ylipäällikkö Johan Laidoner, vain muutamia merkkihenkilöitä mainitakseen. Viron kansalliset varat ja yritykset kansallistettiin, kansallinen valuutta vaihto venäläisiin rupliin, Viron Tiedeakatemia ja kustantamot suljettiin. Jopa kellonaikakin muutettiin Moskovassa voimassa olevaksi, koska neuvostovalta oli päättänyt, että Neuvostoliitossa luonnonlait eivät päde.
Ehkä hieman lohduttaa tieto, että juuri samanlainen kohtalo odotti Viron aktiivisia kommunisteja, jotka olivat muuttuneet tarpeettomiksi Josif Stalinille. Totta, niitä ei lähetetty Siperiaan, vaan teloitettiin lyhyen oikeudellisen farssin jälkeen. Näin he saivat itsekin olla osallisia siinä murhenäytelmässä, jota he Viron valtiota varten aktiivisesti auttoivat valmistella.
Ulkomaailma suhtautui Baltian valtioiden miehittämiseen eri tavalla. Euroopassa vallitsevan monimutkaisen tilanteen takia jäi tämä maantieteellisesti suhteellisen vähäpätöinen tapahtuma vailla suurempaa huomiota. Kuitenkaan eivät sekä USA, että Iso-Britannia pitäneet sitä laillisena, jonka tuloksena molempien valtioiden hallitukset sulkivat näiden valtioiden pankeissa olevat Viron tasavallan pankkitilit, jotta säästyttäisiin niiden varojen joutuminen Neuvostoliiton saaliiksi. USA-ssa tämä tapahtui 15. heinäkuuta, Iso-Britanniassa 24. heinäkuuta 1940. Aivan eri tavalla käyttäytyi puolueettoman Ruotsi hallitus, joka luovutti auliisti Ruotsin pankeissa olevan Viron tasavallan kullan, sekä Ruotsin satamissa olevat Viron tasavallan laivat. Vieraalla omaisuudella on helppo käydä kauppaa!
Kertoessamme Neuvostoliiton meihityksestä emme saa jättää mainitsematta kaikkein traagisimpia tapahtumia Viron historiassa. Kaksi pahaenteistä päivämäärä - 14. kesäkuuta 1941, sekä 25. maaliskuuta 1949 olivat kohtalokkaita kymmenille tuhansille virolaisille. Joillekuille niistä lopullisesti, joillekuille pitkäaikaiselle jälkiseurauksella. Näinä päivinä sadat härkävaunut kuljettivat kuuliaisesti viattomia ihmisiä kauas kotimaastaan.
Kertoessamme Neuvostoliiton meihityksestä emme saa jättää mainitsematta kaikkein traagisimpia tapahtumia Viron historiassa. Kaksi pahaenteistä päivämäärä - 14. kesäkuuta 1941, sekä 25. maaliskuuta 1949 olivat kohtalokkaita kymmenille tuhansille virolaisille. Joillekuille niistä lopullisesti, joillekuille pitkäaikaiselle jälkiseurauksella. Näinä päivinä sadat härkävaunut kuljettivat kuuliaisesti viattomia ihmisiä kauas kotimaastaan.
Monille
niistä määränpää löytyi Kirovin alueelta, mutta monet jatkoivat
matkansa eteenpäin Siperian syvyyksiin. Vain vähän oli niitä, joilla
oli onni päästä takaisin. Ja vaikka he palasivatkin, heidän elämänsä ei
ollut normaalia jatkuvan paineen olosuhteissa. Punaiset pyövelit, sekä
venäläiset että paikalliset venäläisten kengännuolijat tunsivat hyvin
työnsä.
Vankeus, pakkotyöleirit ja karkotus eivät olleet ainoita sorron muotoja. Vuoteen 1989. toukokuuhun oli voimassa N-liiton Korkeimman Neuvoston puhemiehistön määräys 12. lokakuuta 1957., jossa karkotettujen kiellettiin palata Viroon tai valita elinpaikaksi suuremmat kaupungit Virossa. Entisen omaisuudensa he olivat menettäneet heti karkotuksen yhteydessä. Heidän ei sallittu opiskella korkeammissa oppilaitoksissa, heitä ei otettu töihin vastuullisiin tehtäviin. Hyvä, jos edes hengittäminen oli sallittu.
Vankeus, pakkotyöleirit ja karkotus eivät olleet ainoita sorron muotoja. Vuoteen 1989. toukokuuhun oli voimassa N-liiton Korkeimman Neuvoston puhemiehistön määräys 12. lokakuuta 1957., jossa karkotettujen kiellettiin palata Viroon tai valita elinpaikaksi suuremmat kaupungit Virossa. Entisen omaisuudensa he olivat menettäneet heti karkotuksen yhteydessä. Heidän ei sallittu opiskella korkeammissa oppilaitoksissa, heitä ei otettu töihin vastuullisiin tehtäviin. Hyvä, jos edes hengittäminen oli sallittu.
14. kesäkuuta merkitsi
erästä synkeintä tapahtumaa Virossa. Moskovan salaisen suunnitelman
mukaisesti suuri osa viron älymystöä kuului fyysisesti tuhottavien
joukkoon. Kuten Lenin julman valtakautensa alussa alkoi ensisijaisesti
tuhota Venäjän sivistyneistöä, jatkoi Stalin samaa politiikkaa
väkivaltaisesti anastetuissa valtioissa, unohtamatta samassa myös
Venäjän kansaan kuuluvia. Kaikki vähänkin merkkihenkilöihin kuuluvat
karkotettiin Venäjälle. Mahdollisuutta paluuseen heillä enää ei ollut.
Vain Natsi-Saksan armeijan nopea eteneminen esti tämän suunnitelman
toteuttamisen, jossa koko Viron väestö
määrättiin karkotettavaksi. Eli kuten kommunistisen puolueen äänitorvi Pravda kirjoitti 1941. keväällä: "Pietari I teki suuren virheen
jättäessään Baltian asukkaat häätämättä." Kyynisempää lausumaa on vaikea
keksiä. Stalin ryhtyi oitis korjaamaan Pietari I "virhettä".
Juna matkalla kohti Siperiaa
*
*
Kiiruhtivat raiteiden raudalla pyörät,
jossa viha kivunvärinen,
kipu valkoisen lumen värinen,
ristiä ei kenenkään haudalla.
Virolainen runoilija Kalju Lepik, Ruotsi, 1944
Neuvostoliiton ystävyyden merkiksi tarjoamat kuljetusvälineet Viron kansalle Siperian matkaa varten
Matka tuntemattomaan alkaa
... Kuljen hilja joululumista polkua
yli paljon kärsineen kotimaan.
Joka kynnyksellä haluaisin kumartaa:
Yksikään talo ei ole surutta ...
yli paljon kärsineen kotimaan.
Joka kynnyksellä haluaisin kumartaa:
Yksikään talo ei ole surutta ...
Marie Under "Joulutervehdys"
1941. Stockholm
(vapaasti suomennettuna)
Yöt täynnä kauhua
Tällainen
toiminta oli ja pysyi käsittämättömänä ulkomailla asuville henkilöille.
Ajatus siitä, että viattomia ihmisiä voidaan repiä väkivaltaisesti pois
kodeistaan ja erottaa perheenjäsenistä, takavarikoida heidän vuosien
kuluessa kerätyt varat ja määrittää ne pitkäaikaiseen (tai joissain
tapauksissa myös nopeaan) kuolemaan jossakin kaukana, ei joutunut
perille ihmisten tietoisuuteen, jotka olivat eläneet koko elämänsä
turvallisina kodeissaan. Valtioissa, joissa kukaan ei tarkkaillut
kenenkään toimintaa tai ajattelua, jossa ei tunnettu kanteluja eikä
tuomitsemista ilman oikeudenkäyntiä. Hyvin ilmaisi tietämättömyydensä
joku ruotsalainen rouva, joka kaiken tämän kuullessaan kysyi
sinisilmäisesti: "Mutta miksi ette kutsuneet poliisia?"
Karkotettaviksi luokiteltiin:
1. kaikki lakkautettujen porvarillisten puolueiden, taloudellisten ja kulttuuriliittojen jäsenet;
2. kaikki edellisen hallituksen virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisit;
3. vuosina 1918 - 1920 Vapaussodassa bolshevikkien vastaan sotineet;
4. entiset kommunistisen puolueen jäsenet, jotka olivat eronneet puolueesta tai erotettu siitä
5. pakolaiset ja maahanmuuttajat
6. ulkomaisten lähetystöjen palveluksessa olleet ja ulkomaisten firmojen entiset edustajat
7. ulkomaalaisten kanssa kirjeenvaihdossa olleet ihmiset, esimerkiksi esperantistit ja filatelistit
8. poliittisten pakolaisten sukulaiset
9. pastorit ja uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet
10. aristokraatit (baltiansaksalaisen aateliston lähdön jälkeen niitä ei ollut), maanomistajat, liikemiehet, pankkiirit ja ravintoloitsijat
11. Viljelijät, joiden luona oli työskennellyt (vaikka vain väliaikaisesti) perheeseen kuulumattomia ulkopuolisia ihmisiä
Karkotettaviksi luokiteltiin:
1. kaikki lakkautettujen porvarillisten puolueiden, taloudellisten ja kulttuuriliittojen jäsenet;
2. kaikki edellisen hallituksen virkamiehet, tuomarit, upseerit ja poliisit;
3. vuosina 1918 - 1920 Vapaussodassa bolshevikkien vastaan sotineet;
4. entiset kommunistisen puolueen jäsenet, jotka olivat eronneet puolueesta tai erotettu siitä
5. pakolaiset ja maahanmuuttajat
6. ulkomaisten lähetystöjen palveluksessa olleet ja ulkomaisten firmojen entiset edustajat
7. ulkomaalaisten kanssa kirjeenvaihdossa olleet ihmiset, esimerkiksi esperantistit ja filatelistit
8. poliittisten pakolaisten sukulaiset
9. pastorit ja uskonnollisten järjestöjen aktiiviset jäsenet
10. aristokraatit (baltiansaksalaisen aateliston lähdön jälkeen niitä ei ollut), maanomistajat, liikemiehet, pankkiirit ja ravintoloitsijat
11. Viljelijät, joiden luona oli työskennellyt (vaikka vain väliaikaisesti) perheeseen kuulumattomia ulkopuolisia ihmisiä
Tämä
lista ei ole läheskään täydellinen. Usein siihen joutui
yksinkertaisesti listaan kuulumattomia ihmisiä, jotka pidätettiin, jotta
tarvittava määrä tulisi täyteen, väärän ilmiannon seurauksena tai
jostakin muusta syystä. Lisättäköön, ettei luetteloon ei kuulunut
yhtäkään rikollista. He eivät kommunisteja kiinnostaneet, kun olivat
tavallaan virkaveljiä.
Kesäkuussa 1941 karkoitettiin ainoastaan Virosta Venäjälle hieman yli 10 000 ihmistä. Alaikäisiä (alle 17 vuotiaita) oli 36 - 38%, alle vuoden ikäisiä lapsia yli 100. Oli myös vuodesairaita vanhuksia. 13. kesäkuuta 1941 Moskovan antaman määräyksen mukaan Virosta aiottiin karkoittaa 11 102 ihmistä. Kaikkia ei kuitenkaan tavoitettu.
Oliko tämäkin lapsokainen kansan vihollinen?
Päätepysäkkinä Siperia!
Karkoitettujen vaunuista heittämiä viestejä
Toimeenpidettä johtivat ns. "troikat" (kolmesta henkilöstä koostuvat komissiot). Viron johtavaan troikaan kuuluivat valtiollisen turvallisuuden kansankomissaari Boris Kumm, sisäasiain kansankomissaari Andrei Murro ja Viron Kommunistisen Puolueen sihteeri Karl Säre (josta myöhemmin tuli saksalaiste uskollinen kätyri).
Vuonna 1941 17. kesäkuuta Neuvostoliiton Turvallisuuspalvelun kansankomissari Merkulov esitti Stalinille, Berialle ja Molotoville selonteon, jonka mukaan Virosta karkoitettiin yhteensä 9146 ihmistä, joista vangittiin 3173 ja 5978 lähetettiin karkoitukseen. Saman selonteon mukaan karkoitettavien joukkoon kuului myös 124 Neuvosto-Venäjän armeijassa palvellutta virolaista sotilasta. Kesäkuussa 1941 lähti Virosta Narvan ja Irboskan kautta Venäjälle yhdeksän junaa joissa oli yhteensä 10 01 karkoitettua.
Myös neuvostoliittolainen media "kuvasti" Baltianmaissa tapahtunut karkoituksia. N-liiton johtava sanomalehti Pravda julkaisi artikkelin, jossa ilmoitti, että vapaaehtoiset maastamuuttajat Baltian valtioista ovat lähteneet suurella innolla uuden kotimaan avaruuksiin etsimään parempia oltavia. Yksikään Viron sanomalehti ei kirjoittanut siitä tapahtumasta sanaakaan.
Vain puhjennut sota esti Neuvostoliiton toteuttamasta suunnitelmansa, jonka päämääränä oli karkoittaa Virosta yhteensä 700 000 ihmistä Pohjois-Venäjälle ja Siperiaan.
Kesäkuun karkoituksen tuloksena kuoli noin 6000 ihmistä.
Vuonna 1941 17. kesäkuuta Neuvostoliiton Turvallisuuspalvelun kansankomissari Merkulov esitti Stalinille, Berialle ja Molotoville selonteon, jonka mukaan Virosta karkoitettiin yhteensä 9146 ihmistä, joista vangittiin 3173 ja 5978 lähetettiin karkoitukseen. Saman selonteon mukaan karkoitettavien joukkoon kuului myös 124 Neuvosto-Venäjän armeijassa palvellutta virolaista sotilasta. Kesäkuussa 1941 lähti Virosta Narvan ja Irboskan kautta Venäjälle yhdeksän junaa joissa oli yhteensä 10 01 karkoitettua.
Myös neuvostoliittolainen media "kuvasti" Baltianmaissa tapahtunut karkoituksia. N-liiton johtava sanomalehti Pravda julkaisi artikkelin, jossa ilmoitti, että vapaaehtoiset maastamuuttajat Baltian valtioista ovat lähteneet suurella innolla uuden kotimaan avaruuksiin etsimään parempia oltavia. Yksikään Viron sanomalehti ei kirjoittanut siitä tapahtumasta sanaakaan.
Vain puhjennut sota esti Neuvostoliiton toteuttamasta suunnitelmansa, jonka päämääränä oli karkoittaa Virosta yhteensä 700 000 ihmistä Pohjois-Venäjälle ja Siperiaan.
Kesäkuun karkoituksen tuloksena kuoli noin 6000 ihmistä.
http://et.wikipedia.org/wiki/Juunik%C3%BC%C3%BCditamine
Saksan miehityksen aikana vuonna 1943 ilmestynyt kirja
Viron kansan kärsimysten vuosi, joka kertoo kansamme kohtalosta
kommunistien hirmuvallan aikana. Tämä kirja takasi myöhemmin varman vapaalipun
Siperiaan, jos se löytyi kirjahyllystä.
 |
| * |
Paeten paanisesti lähestyvää Saksan armeijaa, kommunistiset pyövelit eivät unohtaneet kuitenkaan "tehtävänsä" Baltian valtioissa. Tuhottiin kaikki, mitä ei voidu kuljettaa pois. Pidätettyjä odotti teloittaminen.
Kommunistien laajamittaisesti murhaamien ihmisten hautoja löydettiin Viron vapauttamisen jälkeen yli koko maan. Yksistään Tallinnan ympäristössä niitä löydettiin yli sata. Kaikki murhat olivat suoritettu erityisellä julmuudella ja uhrien kiduttamisella. Monista haudoista löydettiin ihmisiä, jotka olivat haudattu elävinä.
Suurin massamurha pantiin täyteen 8. heinäkuuta 1941 Tarton vankilassa, jossa teloitettiin yhteensä 193 ihmistä, niistä 173 miestä ja 20 naista. Seuraavaksi suurin massamurha tapahtui Kuressaaressa Saarenmaalla, jossa sekä yhteisistä, että yksittäisistä haudoista löydettiin yhteensä 90 murhattua (87 miestä ja 3 naista). Saarenmaalta, Iiden kylästä löydettiin 20 ja Salmen kylästä 25 murhattua. Viljandin vankilassa ammuttiin 8. kesäkuuta 1941 12 ihmistä, joista yksi oli 14-vuotias poika. Yksi uhreista pääsi kuin ihmeen kautta elävänä haudasta.
http://www.hot.ee/lvpfoorum/ajalugu-5.html
Kommunistien laajamittaisesti murhaamien ihmisten hautoja löydettiin Viron vapauttamisen jälkeen yli koko maan. Yksistään Tallinnan ympäristössä niitä löydettiin yli sata. Kaikki murhat olivat suoritettu erityisellä julmuudella ja uhrien kiduttamisella. Monista haudoista löydettiin ihmisiä, jotka olivat haudattu elävinä.
Suurin massamurha pantiin täyteen 8. heinäkuuta 1941 Tarton vankilassa, jossa teloitettiin yhteensä 193 ihmistä, niistä 173 miestä ja 20 naista. Seuraavaksi suurin massamurha tapahtui Kuressaaressa Saarenmaalla, jossa sekä yhteisistä, että yksittäisistä haudoista löydettiin yhteensä 90 murhattua (87 miestä ja 3 naista). Saarenmaalta, Iiden kylästä löydettiin 20 ja Salmen kylästä 25 murhattua. Viljandin vankilassa ammuttiin 8. kesäkuuta 1941 12 ihmistä, joista yksi oli 14-vuotias poika. Yksi uhreista pääsi kuin ihmeen kautta elävänä haudasta.
http://www.hot.ee/lvpfoorum/ajalugu-5.html
Punaisten pyöveleiden julma verityö Tarton vankilassa
Seuraava Saksan miehitys ei tuonut helpotusta virolaisille, vaikka sitä toivottiin. Tämä muistutti suuressa osin neuvostoliittolaista vastaavaa tapahtuma. Kumpikaan miehittäjistä ei piitannut yhtään paikallisista asukkaista. Tämä tuli pian selväksi niille, jotka olivat tietyllä helpotuksella katsoneet saksalaisia, kuin vapahtajia kommunistisesta orjuudesta. Totta, Saksan armeija vapahti virolaiset kommunisteista ja niiden kätyreistä, mutta toi mukaan uuden miehityksen. Moukkamainen, idästä peräisin oleva valloittaja vaihtui pöyhkeään aarialaseen länsivalloittajaan. Elämä hakaristin varjossa ei eronnut paljoakaan elämästä punatähden varjossa.
Sodan
päättymise ja Viron taasmiehityksen jälkeen nousivat synkät pilvet taas
Viron ylle. Kolmen mahtimiehen, Stalinin, Rooseveltin ja Churchillin,
pääasiallisesti kahden ensimmäisen sopimuksen tuloksena miehitti
Neuvostoliitto Baltian tasavallat toistamiseen. Kesken jäänyt toiminta
täytyi viedä päätökseen. Puna-armeija saapui tällä kertaa Baltian
valtioihin täydellisenä isäntänä. Tai sitten ei? Oikea isäntä ei turmele
omaisuuttaan.
Kuten itäisen miehittäjän pakenemiselle muutama vuosi sitten, niin myös sen tämänkertaista saapumiselle olivat ominaisia raunioituneet kaupungit, tuhottu talous, joka oli jonkin verran kehittynyt saksalaisen miehityksen aikana, sekä väkivalta. Koska Saksan armeija ilmoitti joissakin paikoissa Virossa vielä elonmerkkejä, oli syytä tuhota ilmahyökkäyksillä kaupunkeja, niiden joukossa myös sellaisia, joissa sotilaallista vastaanpanoa käytännöllisesti ei enää esiintynyt. Niin tuhottiin 6. maaliskuuta 1944 läpi koko yön kestäneessä ilma- ja tykkihyökkäyksessä historiallinen Narva melkein kokonaan. Pommitettiin Rakveren, Pärnun ja Tarton kaupunkeja. 9. maaliskuuta tämä toistui Tallinnassa, jonne heitettiin illalla ja yöllä yli 2000 pommia ja 1500 palopommia. Maalitauluina eivät olleet sotilaalliset kohteet, vaan erityisesti siviilirakennukset. Niin hävisi Harjun katu, Raatihuoneen torilla sijainnut historiallinen vaekoda (vaakahuone) ja Estonia teatteri. vahinkoja sai Nigulisten kirkko ja Raatihuone. Tuhon laajuudesta on olemassa eri arvioita, mutta todennäköisesti tuhottiin noin 1500 rakennusta. Siviilihenkilöitä sai surmansa yli 800.
Keskikaupungin lisäksi maalitauluna olivat puiset asuinrakennukset laitakaupungilla, joiden palamisesta aiheutunut ilmavirta oli niin voimakas, etteivät ihmiset silminnäkijöiden kertomuksien mukana pysyneet jalkeilla.
Keskikaupungin lisäksi maalitauluna olivat puiset asuinrakennukset laitakaupungilla, joiden palamisesta aiheutunut ilmavirta oli niin voimakas, etteivät ihmiset silminnäkijöiden kertomuksien mukana pysyneet jalkeilla.
Saksalaisten ilmatorjunta tai heidän yölentäjänsä ampuivat alas mm englantilaisen pommituskoneen Mosquiton, joka putosi Ylemisten järven tienoille. Yhden lentäjistä onnistui hypätä ulos palavasta lentokoneesta ja säilyä hengissä. Pommituksen aikana vartiossa ollut turvajoukko sai lentäjän kiinni. Kaikkien yllätykseksi lentäjä oli kanadalainen nainen, jolla oli kapteenin sotilasarvo. Kuulustelussa hän tunnusti, ketka olivat ilmahyökkäyksen suunnittelijat, sekä täytäntöön panijat.
Juuri tämän naislentäjä paljasti ensimmäistä kertaa totuuden, jolle myöhemmin saatiin vahvistusta myös muista lähteistä. Tältä naiskapteenilta saatiin myös arvokkaita tietoja neuvostoliittolaisesta aseistuksesta ja hyökkäyssuunnitelmista. Lentämistä ja pommittamista opettivat venäläisille englantilaiset ohjaajat ja napattu naiskapteeni oli ensimmäisen hyökkäysaallon johtaja. Hänen mukaan joka hyökkäysaallossa oli mukana englantilaisia ohjaajia-navigaattoreita, joiden tehtävänä oli varmistaa kaupungin oleellisten paikkojen tuhoaminen. Samanlaiset englantilaiset ohjaajat olivat mukana myös seuraavissa hyökkäysaalloissa, mutta silloin heitä ei tarvittu, sillä palava kaupunki oli hyvä maalitaulu muutenkin ja lentäminen oli melkein olemattoman ilmatorjunnan takia melko vaaratonta.
Juuri tämän naislentäjä paljasti ensimmäistä kertaa totuuden, jolle myöhemmin saatiin vahvistusta myös muista lähteistä. Tältä naiskapteenilta saatiin myös arvokkaita tietoja neuvostoliittolaisesta aseistuksesta ja hyökkäyssuunnitelmista. Lentämistä ja pommittamista opettivat venäläisille englantilaiset ohjaajat ja napattu naiskapteeni oli ensimmäisen hyökkäysaallon johtaja. Hänen mukaan joka hyökkäysaallossa oli mukana englantilaisia ohjaajia-navigaattoreita, joiden tehtävänä oli varmistaa kaupungin oleellisten paikkojen tuhoaminen. Samanlaiset englantilaiset ohjaajat olivat mukana myös seuraavissa hyökkäysaalloissa, mutta silloin heitä ei tarvittu, sillä palava kaupunki oli hyvä maalitaulu muutenkin ja lentäminen oli melkein olemattoman ilmatorjunnan takia melko vaaratonta.
Arvatenkin neuvostoliittolaiset kielsivät koko jutun, sillä "sankarillinen" ilmahyökkäys siviileja vastaan piti jäämään vain heidän kansalliseksi urotyökseen.
Kuten myöhemmin Dresdenin tapauksessa, oli myös Virossa kysymys puhtaasti terrori-iskuilla siviiliväestöä vastaan. Iroonista kyllä, sillä kummankin terrori-iskun takana olivat Englannin Kuninkaallisten Ilmavoimien teoreetikot.
Neovostoliittolainen
historia tarjoili tapahtunutta kuitenkin punakastikkeessa, syyttäen vuosikymmeniä Narvan tuhoamisesta saksalaisten
tykistöä. Tallinnan ilmahyökkäystä ei pystytty mitenkään kirjoittamaan
saksalaisten tilille, joten tässä tapauksessa mainittiin vain muutaman
sotilaallisen
kohteen hävittäminen. Vielä nytkin Venäjän hallitus hermostuu, kun tapahtunutta sanotaan terrorismiksi.
Tuhottu Harju-katu
Nigulisten kirkon rauniot
Palava historiallinen vaakahuone Raatihuoneen torilla
Vaakahuoneen rauniot seuraavana päivänä
Vana-Postin katu
Talo Pärnun maantiellä
Tallinnan keskikaupunki
Baltian rautatieasema
Viron kansallinen ylpeys, Estonia teatteri ei myöskään säästynyt tuhoilta
Aivan kuin kostoa vannoen nostaa Estonian vastapäätä sijainnut Vapaussodan muistopatsas kädensä
Muillekin Viron kaupungeille sai osaksi sama kohtalo. Kuvassa Tarton keskikaupunki vuonna 1944
Aleksanderikatu Tartossa
Tuhottu Narva
Narvan Pörssihuone
Narvan vaakahuone
Rautatieaseman rauniot Valgassa
Nikolain kirkko Pärnussa